Vesi vanhin voitehista

Vesi – elämän ehto. Sitä tarvitaan, jotta voidaan elää. Elämän perusta. Saarelaisena veden arvo ja voima on muuttanut täysin merkityksensä tällaisen suomalaisen ajatuksissa. Suomessa vesi on meille kaikille itsestäänselvyys, jota ei tule ajateltua sen enempää. Sitä tulee puhtaana kraanasta, jopa vessasta ja monissa puroissakin solisee puhdas vesi. Täällä tilanne on hieman erilainen. Teneriffa on yhdessä muiden Kanarian saarten kanssa eristyksissä mantereesta ja kelluu keskellä Atlanttia muiden saaritovereidensa kanssa. Meri ympäröi saarta kaikkialta (yllätys!) ja tuo saarelle suuren vesivaran päivittäiseen elämään; saaren vesijohtovesi suodatetaan merivedestä. Siksi sen juomista ei suositella. Veteen lisätään sen puhdistamisvaiheessa monia kemikaaleja ja veden kalkkipitoisuus on moninkertaista verrattuna kotimaiseen veteen. Hyvänä esimerkkinä siitä voisin mainita edellisen asukkaan, joka on kodissamme käyttänyt asuntoon kuuluvaa höyrysilitysrautaan vesijohtovettä. Seurauksena on se, että kaikkiin silitettäviin vaatteisiin tulee paksu valkea kalkkikerros käytettäessä höyrytoimintoa. Mukavaa raidoitusta mustille silitettäville vaatteille.
Meren voiman olen myös nähnyt ja kokenut tällä viikolla. Kaksi meriretkeä on todistanut taas kerran minulle, kuinka hieno luonnon osa meri oikeasti on. Meri on armoton, mutta kuitenkin niin hieno. Antaa elinympäristön monille elukoille, kuten delfiineille ja lyhyteväpallopäävalaille. Kaksi edellä mainittua asustelevat kovin mielellään Teneriffan edustalla ja niitä lähdetäänkin bongailemaan monilla eri aluksilla lomalaisten toimesta. Kahden meriretken saldo tällä viikolla on: kaksi erillistä delfiini ja yksi valasbongaus. Loistavia retkiä kumpikin! Retken kruunasi pulahdus Atlantin aalloilla yllytyksen hulluna kollegan toimesta – pitäähän sitä nyt lähteä mukaan, jos seuraan kutsutaan. Meriveden lämpötila tällä hetkellä on n. +20C, mikä sopii oikein hyvin minulle. Olenhan viimeksi pulahtanut mereen juhannuksen jälkeen Turussa ja veden lämpötila ei paljoa ylittänyt +10C.

Koska juomavesi ei ole Teneriffalla juomakelpoista, tulee kaikki juomavesi kantaa kaupasta pullotettuna. Ajatuksena aika kauhea suomalaiselle, mutta helpotusta tuo se tieto, että suurin osa vedestä pystytään ottamaan varastoon saaren omista pohjavesivarastoista vuorilta ja puhdistamaan sekä pullottamaan sieltä juomavesikäyttöön. Tätä vettä kannetaan sitten paikasta toiseen. Kotona tulee aina olla varasto vettä, laukussa vesipullon tulee olla aina täytetty, kahvia keittäessä pitää muistaa, että vesi otetaan pullosta. Kuinka monimutkaista… sen todistaa toissa-aamun toilailu aamulla, kun huomasin juovani vesijohtovettä ottaessani särkylääkkeitä. Se, mikä päänsärkyni oli aiheuttanut, oli tosin vettä vahvempaa…

Talonyhtiössämme on uima-allas. Siellä saa vapaasti köllötellä aurinkoisina vapaahetkinä, joita tosi ei turhaan liikene. Mutta silloin kun mahdollisuus on, niin sieltä minut löytää. Ihanaa lämpöä ja vedessä pulikoimista. Siellä saa olon tuntemaan jotenkin niin lomalaiselta, kun ympärillä olevat ihmiset viettävät sitä ikuista lomaa.

Tänään olin ensimmäistä kertaa oikeasti töissä. Siis toimiston ulkopuolella. Sain pukea oranssin työunivormuni päälle, sitoa huivin kaulaani, kiinnittää nimikylttini rintaan ja hymyillä reilulle parille sadalle uudelle lomalaiselle lentoasemalla. Ihana tunnelma. Nautin joka hetkestä, mikrofoniin puhuminen bussissa ei pelottanut ja sain sanottua melkein kaikki sen minkä olin suunnitellutkin. Se mikä teki päivästä erityisen, oli se, että tänne satoi viime yönä lunta. Tai siis saaren korkeimpaan kohtaan satoi, mutta samalla saarella kun ollaan, niin voin sanoa asuvani lumisella saarella. Teiden tulivuoren huipulle satoi eilen valkoinen peite, jonka kollegani huomasi tänään aamulla ajaessaan autoa. Meinasi sen liikenneympyrän keskikohta kärsiä, kun Teiden huippua piti ihailla ajaessa. Voin sitten vanhana mummona kiikkustuolissa muistella samassa ajatuksessa Teiden lumihuippua ja ensimmäistä päivää oranssissa univormussani. Tämä kuuluu niihin hetkiin joita eivät muutu ajan kuluessa, once in a life time moments.

Euroopan tulisimman katon valloitus

Alkuviikko meni työn merkeissä. No sitä kai tänne tultiin tekemäänkin, jotenka hyvä näin. Vapaapäivää ei tuntunut näkyvän missään, mutta seuraavassa työvuorolistassa oli jotain merkkiä sellaisesta. Lauantaina heti vapaata. Ihanuus.

- Kotini. Parveke on vasemmassa alakulmassa.

Maanantai meni ympäristöä tutkiessa ja hotelleihin tutustuttaessa. Käytiin alueen kaikissa hotelleissa, joihin asiakkaamme kaudella majoittuvat. Pitää tietää miten check-in toteutuu, missä huoneet ovat, mistä saa ruokaa ja missä voi uida. Näin varmistetaan hyvä asiakaspalveluntaso. Tietenkään hotellit eivät toimi samalla kaavalla kaikkialla ja sen sain taas todistaa kun kävimme eri hotelleissa. Ei ole standardoituja lomakkeita, mitä asukkaiden pitää täyttää, huone 101 ei suinkaan aina sijaitse ensimmäisessä kerroksessa ja hotellissa voi puuttua osia huoneita. Mutta alueemme hienoimmassa viiden tähden hotellissa saimme nähdä sviitin, josta todellakin oli upeat näkymät Atlantin aalloille. Hulppeat olot olisi siellä, mutta en tiedä voittiko tunnelmallaan Kalastajatorppaa, jossa on tullut useaan otteeseen yövyttyä. - Näkymää hotellin sviitistä rannalle.

Teneriffahan on aikanaan saanut syntynsä tulivuoren purkauksesta ja siksi saaren maaperä on laavakiveä. Saaren keskiosassa sijaitsee Euroopan vierailluin kansallispuisto Teiden kansallispuisto.

- Teide. 3718m.

Puisto sijaitsee yllättäen korkeammalla kuin mitä Suomessa missään pääsee. Alueen huippu, joka on myös koko Espanjan korkein huippu ja samalla myös Euroopan korkein toimivan tulivuoren huippu on Teide. Tiistai meni retkeillessä kansallispuistoon. Raskasta, tiedetään. Matkamme alkoi aamusta ja keräsimme bussilastillisen lomalaisia kyytiin ja matkasimme ylös serpentiini-tietä pitkin kohti n. 2800 metriä, josta loppumatka taittui kabiini-hissillä. Ihania näkymiä, ei ihme, että siellä on kuvattu useita kuu-aiheisia elokuvia. Sen verran karua siellä oli! Ja suomalaisena kun tiesin, että varustuksesta kaikki on kiinni, olin pakannut reppuun mukaan sormikkaat. Tapauksen huvittavuus loppui siinä vaiheessa kun yli kolmessa tuhannessa metrissä tuuli ja olin ainoa, jonka käsiä ei paleltanut. Hih.- Retkeilijä Euroopan katolla.

Keskiviikkona oli tarkoitus päästä ihailemaan delfiinejä merelle, mutta retken aihe vaihtui Teneriffan ensimmäiseen pääkaupunkiin suuntaavalle La Lagunan kaupunkikierrokselle. Vaikka vettä tuli taivaalta (joo, kyllä täälläkin paratiisissa aina välillä sataa), oli hienoa tutustua Unescon maailmanperintö-kohteeseen, jonka jälkeen ajelimme hurjia kapeita vuoristoteitä saaren pohjoisosaan kärkeen vierailulle pieneen kalastajakylään. Sen verran syrjässä mustekalaa tarjoava ravintola sijaitsi, että kännykätkään eivät siellä löytäneet kuuluvuutta. Paluumatkalla kuljettajamme otti yhteen kallioseinän kanssa ja yllättäen hävisimme kisan. Tuloksena ehjä kallioseinä ja palasina oleva bussin sivupeili. Ja hieman järkyttynyt retkiopas.

- Siinä se on. Rikki mikä rikki.

Retkeilyä, työhön orientoitumista, lentokentällä vierailua ja ympäristöön tutustumista. Sitähän tämä on. Arkea, jossa ei tunneta syksyisiä iltoja tai säännöllisiä työtunteja. Mutta aina kun tuntuu siltä, voi poiketa suomalaisessa karaoke-ravintolassa juomassa suomalaista siideriä tai ostaa kaupasta näkkäriä. Kohta voi lukea päivittäin iltapäivälehtiäkin. Kummallinen minisuomi, hieman ehkä epätodellinen maailmahan tämä on!

Playa de las Américas

Tällä nyt sitten ollaan. Uudessa kodissa ja uusissa ympyröissä. Mieletöntä. Matkani kohti lomaunelmaa alkoi Helsinki-Vantaan lentoasemalta lauantaina aamulla. Yhdessä muiden 219 asiakkaan kanssa, tai tässä tilanteessa ne ovat vielä lomalaisia. Kone oli lentoyhtiön perinteiden mukaisesti myöhässä, ei mikään ylläri. Mutta lento oli aika kivuton, vaikka käytävällä oli non-stop jono WC:hen ja satuinhan istumaan käytäväpaikalla. Kuinka ärsyttävää.

Teneriffalle saavuttaessa lämpöinen etelän tuulahdus otti minut vastaan ja tiesin tulleeni oikeaan paikkaan. Lämpö ja aurinko= ihanuus. Kentällä oli pirteiden oranssipukuisten oppaiden lisäksi vastassa ihana uusi kämppikseni Kalle, joka olikin jo tuttuja opaskurssin vetäjäporukasta. Oli todella tervetullut olo!

Uusi kotini on siisti. Jaan sen tosiaan opaskollegani kanssa, mutta tilaa riittää. Meillä on kolmio, jossa on lisäksi keittiö ja omat kylpyhuoneet. Kaksi parvekettakin löytyy, joista toinen tosin toimii kodinhoitohuoneena. Kaiken tämän lisäksi asunto on aika uusi, kävelymatkan päässä toimistolta ja parasta ehkä on se, että parvekkeelta ja oman huoneeni ikkunasta on merinäköala! Voin siis tuijotella Atlanttia aina kotona ollessani. Huippua. Talossa asuu muidenkin matkanjärjestäjien oppaita, jotenka rappukäytävässä kuuluu paljon puhuttavan muita kieliä.

Työn makuun olen jo päässytkin, paljon on observoimista, eli uuden asian oppimista ja toisten työn seuraamista. Niin paljon tulee tietoa, kun sitä voi vaan ottaa vastaan. Kaikkea pitäisi kirjoitella ylös, mutta ei kaikkea tosiaan voi oppia samalla kertaa. Itse pitää tajuta omat rajansa, vaikka koko ajan pitää yrittää parhaansa.

Ensimmäisenä iltana kävimme porukalla syömässä. Tosin aika amerikkalaista ruokaa, mutta oli kiva nähdä paikan opasporukkaa. Tällä hetkellä meitä on paikalla 9 henkeä ja paria vielä odotellaan. Isohko porukka, mutta kyllähän asiakkaitakin riittänee. Parhaimmillaan heitä tulee paikkaan tuhatkunta/viikko.

Hankin espanjalaisen puhelinliittymän. Toimiston viereinen intialainen elektroniikkakauppa niitä tarjoaa ja siinähän käytiinkin matkan ensimmäinen taistelu. Onneksi kollegani oli kertonut, että liittymästä ei saa maksaa enempää kuin 25 euroa. No totta kai myyjä-mies yritti huijata minulta liittymästä 40 euroa. Onneksi pysyin tiukkana ja olinkin palauttamassa sim-korttia hänelle, kun hän myöntyi erikoishintaan 25 euroa. Luuli huijaavansa turistia, mutta joutuikin tiukkana pysyvän oppaan hampaisiin. Hih.

Tänään olisi ohjemassa ympäristön obsausta, jota tehtiin eilenkin. Eilen tosin autolla, tänään kävellen. Pitäisi oppia, missä on alueen ravintolat, apteekit, kaupat ja muut palvelut, joita voin ensi viikosta eteenpäin neuvoa asiakkaille. Onneksi ulkona paistaa aurinko ja matkat eivät ole pitkiä!

Loppuviikon ohjelma on jännä. Huomenna pääsen retkelle Espanjan korkeimmalle vuorelle Teidelle, keskiviikkona delfiiniristeilylle, torstaina lentokentälle ja perjantaina tervetulotilaisuuteen. Kaikista pitäisi oppia kaikki, jotta lauantaina voisi tehdä ensimmäisen oikean työpäivän.

Jänniä hetkiä siis täällä. Palaan valokuvien kanssa seuraavassa postauksessa, kun saan ne siirrettyä kamerasta koneelle!

Pitkään itänyt unelma, joka vihdoinkin toteutuu!

Vähän jänskättää. Pitää myöntää. Matka kohti tuntematonta alkaa huomenna aamulla. Henkisesti se alkoi jo tänään, kun piti hoitaa kaikenlaisia käytännönjuttuja. Käydä vakuutusyhtiössä, kirjastossa (jossa huomasin, että kirjastokortti on jo pakattu jonnekin muualle kun lompakkoon, sori kirjapiiriläiset), kaupassa ja lounastamassa ex-kollegan kanssa. Mukaan tuli hankittua kaikkea pientä, jonka määrän tuoma katastrofin laajuus selvisi vasta nyt, kun pitäisi pakata. Toimin aikuismaisesti ja poistuin paikalta. Jos vaikka tavarat itse löytäisivät itse laukkuunsa. Samanlainen tunne kun koulussa edellisenä iltana ennen koetta huomatessaan, että ei ole lukenut kokeeseen. Silloinhan ainoa keino on laittaa kirja tyynyn alle ja toivoa tiedon siirtymistä aivoihin. No totta, en uskonut tuohon tekniikkaan silloinkaan, niin miksi uskoisin nyt? Eli niskasta kiinni, tavarat ulos laukuista, karsinta ja uudelleen pakkaus. Tuli mieleen, että tarvitaanko matkalla neljää vyötä, 8 paria kenkiä ja 22 t-paitaa? Ei ehkä. Tai toivotaan, että ei, koska nyt niitä kaikkia ei ole laukuissa mukana.

Mutta uskoisin, että kaikki tarpeellinen on mukana. Rohkeus, perheen ja hyvien ystävien tuki ja luotettava työnantaja. Eilen illalla hyvät ystävät teekkarit olivat koonneet kasaan porukan ihania tyttöjä ja yhden mystery manin ja vietettiin oikein hilpsakka ilta kerrassaan. Kiitos, kumarrus ja hymy (koska siitä mut muistetaan), nyt olen valmis matkalle aurinkoon.

Kone kohti Teneriffaa lähtee siis huomenna aamulla. Matkaan lähtee 219 turrea ja minä. How cool is that? Awesome :o) Kentältä pitää vielä löytää vaatelähetys ja lentoliput, sitten voi asettua muiden kanssa kilometrin mittaiseen jonoon. Voihan olla, että jos ei jonota, koneeseen ei mahdu. Tai niin ainakin oululaiset taitava luulla (hih, anteeksi jo etukäteen p-suomalaiset). Lentokentällä tunnelma on aina niin samanlainen. On lähtijöitä, sitten on palaavia ja heitä vastassa olevia. Tunnelma on joka tapauksessa erityinen. Odotan jo pelkästään sitä ihan innolla.

Lähtö lähestyy, MIELETÖNTÄ!!! All my bags are packed, I’m ready to go.

Matkalla, mutta silti kotona

Vietin viime viikonlopun kotona. En siis Suomessa, vaan pienessä amerikkalaisessa kylässä nimeltään Harborcreek. Palasin melkein kahden vuoden tauon jälkeen takaisin kotiin. Tällä kertaa siellä ei mikään ollut muuttunut, mutta minä olin. Ensimmäistä kertaa olin itsenäinen 27-vuotias, enkä paikallisista riippuvainen vaihto-oppilas. Tai ainakin siltä tuntui. Autolla on kummallinen vaikutus paikallisessa kulttuurissa.

Road-trippimme alkoi perjantaina kohti pohjoista vuokra-autolla. Sillä, jonka piti olla ”compact car” ja joka osoittautui tila-autoksi. Vitsikästä ja oikein mukavaa. Menomatka meni yllättävän kivuttomasti (kiitos mahtavan seuran) tompan ohjatessa meitä läpi satojen kilometrien matka. Olihan matka verrattavissa Helsingistä Ouluun pituisella reissulla!

Viikonlopun aikana tehtiin NIIN paljon amerikkalaisia asioita. Käytiin shoppailemassa, katsomassa Marching Band kilpailua, baarissa jossa taustalla huusi amerikkalaisen fudiksen peli, kirkossa ja pyhäkoulussa (!), viinirypälefarmilla, tyhjentämässä yksi Wal-Mart sekä laittamassa tekokynnet. Näiden tapahtumien välissä nautittiin amerikkalaisen ”isäntäperheemme” seurasta. Vicky & Gary sekä kaksi karvaisempaa otusta Abbey ja Kelsey avasivat meille kotinsa ja tarjosivat meille ihanat puitteet viikonlopulle. Muistoksi kannoimme mukanamme kurpitsojen, kotitekoisen viinin ja muiden ostosten lisäksi lämpimiä muistoja sekä kotikutoisen ja lämminhenkisen tunnelman.

Ennen matkaa pitää valmistautua

Matkalla maailmalle. Mistä kaikki alkoi? Siitä kai kun piti lähteä aikanaan viettämään vuotta Amerikkaan. Sen jälkeen paljon on tapahtunut ja tähän on päädytty. Laukut on pakattu ja nenä on kohti etelää. Mitään ei voi tehdä ilman valmistautumista ja sen aloitinkin matkalla Amerikkaan (taas). Kaikki alkoi täältä, niin päätin, että matkani aurinkoonkin alkavan täältä. Finnairin AY 005 (jolla matkustin 10v. sitten vaihtariksi) lennätti minut Isoon Omenaan, jossa odotti matkani hostess kirsusein. Tyttöjen viikonloppu huipentui Peter Pan bussimatkaan, jossa viihdytimme kanssamatkustajia kuvashowlla vuosien varrelta. Vallan ihania muistoja tuli mieleen!

Turisteilua maan pääkaupungissa voin lämpimästi suositela kaikille! Paljon on nähtävää kauniissa ympäristössä. Ensimmäinen lomapäivä meni täysin tunnelman aistimisessa ja paikkoja ihaillessa. Illalla sain vielä ruokailla mukavassa seurassa kreikkalaista ruokaa ja seurailla viinin voimalla presidenttiehdokkaiden keskustelua television välityksellä. Vallan viihdyttävä päivä ja uskon, että niitä seuraa lisää tämän matkan aikana. Loppuviikon agenda on: turismeilua pääkaupungissa, auton vuokrailua ja roadtrippiä kohti pohjoista kotikylääni. Elämme mielenkiintoisia aikoja...

Lisää kuvia ja tunnelmia seuraa seuraavassa matkaraportissa!