Hääkahvila

Kolme perjantaita peräkkäin olen viettänyt perjantaipäivääni Salzburgissa. Kesän aikana kaupungissa on tultu vierailtua jo useampaan kertaan, mutta viime kertoina olemme istuneet ja viettäneet päivää yhdessä ja samassa nettikahvilassa. Tai siis kivassa italialaistyyppisessä kahvilassa, jossa on tarjolla myös netti.

Sanasta nettikahvila tulee mieleen tunkkainen maahanmuuttajia täynnä oleva kolo jossakin suurkaupungin sivukadulla. Isot vanhat pöytä-PC:t valloittavat noissa paikoissa suurimman osan pöytätilasta ja jos jotakin haluaa kysyä, tuskin vastausta saa ainakaan paikanpitäjältä. Muistan kerran vierailleeni moisessa paikassa New York Cityssä. Nettihuone sijaitsi ihan Empire State Buldingin läheisyydessä, mutta sivukadulla totta kai. Tarkoitukseni oli ostaa maan sisäisiä lentoja netistä ja pariin kertaan mietin, uskaltaisko koneelle syöttää oman luottokortin tunnukset. Ties mitä seuraava asiakas ostaisi kortilleni. Luottamus nettinörttiystäviini kohosi niin paljon, että uskalsin maksun suorittaa, eikä Suomeen tuleen laskun myötäkään syntynyt yllätyksiä.

Palataan Itävaltaan ja elämään Salzburgissa. Kaupungin ihana vanha kaupunki, Mozartin lukuisat kotitalot ja muu hieno ympäristö menettää hieman merkitystään, kun siellä käy viikoittain. Mutta kaupunkielämässä on parasta se, kun pääsee paikallisten keskuuteen ja näkee sitä arkea, mitä normaalit (=muut kun turistit) kaupunkilaiset elävät. Viimekin viikolla seuranani kahvilassa oli isä, joka oli saanut lapsenhoito-oikeuden ja yritti tehdä töitä samalla kuin 2v. tytär leikki kaikella mahdollisella.

Mikä tekee paikastamme hääkahvilan? No siellä on viimeisen kolmen viikon aikana tehty kiivaasti suunnitelmia suuresta juhlastamme. On luotu listoja, ohjelmia, selailtu pitopalvelusivustoja, valokuvaamoja jne. Hääsuunnitelmat on ns. ulkoistettu tuohon kahvilaan. Hyvin tämä on toiminut, ja on ihana tulla tulevaisuudessa takaisin Salzburgiin ja tuohon kahvilaan muistelemaan tätä kesää.

Kesä alkaa olla lopuillaan. Viikko töitä jäljellä ja sitten ansaitulle kesälomalle syyskuun ensimmäiseksi viikoksi. Osa siitä vietetään Saksan, Tanskan ja Ruotsin maanteitä ihastellessa ja loppu sitten kotona Suomessa tavaroita purkaessa. Opasura on tätä ryhmää vaille valmis. Noin 30 henkeä vielä viihdyttää minua asiakkaina ja kun 30.8. Finnairin kone nousee Innsbruckista kohti Helsinkiä, voin riisua oranssit pois päältäni ja todeta, että tässä se oli. Noin 270 päivää siihen meni ja löysin blogini nimen mukaisesti tieni aurinkoon. Aina ei auringon säteet lämmittäneet ja oli myrskyisiä aikoja, mutta lopulta aloin uskomaan, että aurinko paistaa elämässäni joka päivä, vaikka joinakin hetkinä säteiden edessä on muutama pilvi. Jokainen aamu aurinko nousee ja valaisee elämäni polkua, jota kanssani kulkemaan olen saanut toisen kulkijan, ihanan ja tärkeän ihmisen. Matkaa on mukavampi käydä yhdessä ja seuraamme liittyy tuleva pikkuisemme, jonka matka tällä polulla on vasta alkamassa.

Blogini kirjoitus jatkuu. Seikkailen muualla kuin Teneriffan tai Rodoksen saaristomaisemissa taikka Itävallan Alpeilla. Seikkailuni jatkuu siinä arjessa, jota moni meistä maailmanmatkaajista on pakoillut aidan toiselle puolelle, jossa ruoho on kuvitellusti vihreämpää. Sitä kun on päässyt maistamaan, voin todeta, että kyllä omaan kotiin ja aitoon elämään on ihana palata. Niihin oloihin, joissa sielu lepää ja jossa et ole aina se ulkomaalainen, vaan ihan normaali kansalainen. Ympäristöön, jossa perheen ja ystävien luokse matkaa ei mitata tuhansissa lentokilometreissä, vaan heidän luoksensa voi lähteä hetken mielijohteesta. Ympäristöön, jossa merituuli puhaltaa ja muistuttaa kahta kulkijaa hienoista kokemuksista, joita elämä ja maailma ovat heille suoneet ja tuonut heidät kaksi yhteen.

- Masukki "Jarkko" kasvaa kovaa vauhtia. Strategiset mitat 31cm, 900g.

Lisäravinteita

On sanottu, että raskaus ei olisi sairaus tai poikkeustila ja allekirjoitan tuon kyllä.. melkein.. koska kaiken mitä suuhunsa pistää, siihen vaikuttaa se, että on raskaana. Ne jotka olette viettäneet minun kanssani aikaa tänä kesänä, tiedätte, että en kyllä ole kovinkaan tarkka ruoka-ainerajoitusten kanssa. Olenhan tottunut elämään niiden kanssa (vähän eri sisällöllä tosin) koko elämäni ajan, jotenka muutama lisä rajoitteisiin on aika luonnollista. Mutta se, että olen alkanut syömään ravintolisiä raskauden aikana, on mielestäni merkki siitä, että raskaus ei ole enää nykypäivänä luonnollinen tila. Olen aina ollut todella laiska syömään vitamiinipillereitä tai kummallisia öljykapseleita. Ehkä tämä johtaa 80-luvun loppupuolelle, jolloin kävin Tohtori Tolosen tutkimuksissa. Tiedätte tuon herran, jonka naama koristaa luontaistuotekaupan hyllyillä olevien ravintolisäpurkkien paketteja. Juuri hän oli kehittänyt 80-luvulla uuden tavan analysoida allergikkoja ja sitä, mistä iho-oireet oikeasti johtuvat. Hänen uskomuksensa oli se, että jos kehon ravinteiden saantia tasoitetaan, niin iho voi paremmin. Tämän seurauksena ala-asteikäiseltä tytöltä otettiin kymmeniä verinäytteitä, jotka lähetettiin Saksaan asti tutkittavaksi, ja tämän analyysin seurauksena aamiaispöydässäni oli kaverina parhaimmillaan 17 pilleriä. Niitä ei pieni tyttö ihan noin vaan saanutkaan alas – siihen kului aika paljon jugurttia, jotta tuo määrä tabletteja upposi pieneen kehoon. No uusinta verikokeissa todettiin, että pillerien koostumusta tulisi muuttaa ja sen seurauksena määräkin nousi. Äitini kysymys siinä vaiheessa tohtorille oli: kummasta on enemmän haittaa, se että syö nuo pillerit ja kuluttaa puoli litraa jugurttia (siihen aikaan kaikki jugurtti oli sokerista) vai se, että jättää nuo kapselit ottamatta. Hetken tuota kuuria jatkettiin, mutta sen verran hankalaksi se kävi, että se yritys jäi aika lyhyeen.

Palataan nykypäivään. Kun sain tietää, että olen raskaana, päätin itse, että nyt on varmasti aika vähän tsempata ja aloitin heti vitamiinikuurin. Multivitamiineja on uponnut siitä päivästä lähtien. Neuvolakäynnin jälkeen suosituksesta aloitin myös Omega 3 rasvahappokapselien syönnin. Niitä menee kaksi päivittäin. Tuskaisesti, mutta kyllä ne uppoaa. Kävin lääkärissä Itävallassa muutama viikko sitten ja sieltä tuliaisina tuli mukana sekä magnesium poretabletteja ja rautatabletteja. Aamiaisrutiineihini kuuluu siis viisi tablettia ravintolisiä. Pelkkä ajatuskin siitä, mitä kaikkea ylimääräistä noissa tableteissa on, hirvittää, mutta jos tällä saadaan aikaiseksi terveempi vauva, niin olen valmis siihen. Joku lisäisi tuohon sarjaan vielä kalsiumvalmisteen, mutta nautin sen juuston ja maidonmuodossa aamiaispöydässä.

Niin, siis raskaus ei ole poikkeustila, mutta mistä kaikki nuo tabletit ilmestyivät pöydälleni?

P.s. Kykääpähän katselemassa voice.fi sivustolta videoiden ja audioiden joukosta laadukasta stand-up-komiikkaa by Jouni Kallio!

Päivä murmelina

Moni on varmasti nähnyt otsikon mukaisen elokuvan, jossa Bill Murray roolittaa uutisankkurina amerikkalaisessa laatuelokuvassa. Päivä alkaa alusta aina uudelleen ja uudelleen. Tänään sunnuntaiaamuna tuntui juuri siltä, tosin voisin kutsua elämääni viikko murmelina. Viikko alkaa pyhäpäivänä aikaan, jolloin muut vielä nukkuvat. Työt on tehty puoleenpäivään mennessä, kun vanhat asiakkaat on kyyditty lentoasemalle, uudet noudettu ja saatu hotelleihin. Aamupäivällä vielä tervetulotilaisuus ja lounas keskustassa. Ei pahan työpäivä, vaikkakin 7h mittainen.

Maanantaina olen reippaana aamusta hotelleilla vastailemassa lomailijoiden kysymyksiin, minkä jälkeen retkeillään lähivuorilla ja ihastellaan kakkukahveilla maisemia. Jos taivaalta ei siis sada vettä. Kävelyä 2,5h, työpäivän mitaksi jää 7h.

Tiistaina lähdetään Baijeriin katselemaan romanttista satulinnaa, josta Disneykin on ottanut mallia Prinsessa Ruususen elokuvaan. Sieltä vielä sakasalaisen pikkukylän kautta takaisin kotiin. Työpäivän mitta 11h. Keskiviikkona vaellan ensiksi päivän ja sen jälkeen taas kierros hotelleilla. Vaelluksella olen usein todennut asiakkaille, että klo 17:00 pitää olla kylässä, jotta ehdin töihin. Usein olen saanut kummastelevan kysymyksen: ”Mitäs tämä sitten on?”. No voiko vaelluspäivää laskea työksi? Kai se pitää, onhan se retki. Työpäivän mitta 9,5h.

Torstaina pyöräillään 20 km mittainen matka saksan puolelle ja ihaillaan valtioiden rajalla olevaa vesiputousta ja Mittenwaldin kaupunkia. Sieltä hetken vapaa-ajan jälkeen palataan kotiin junalla ja palautetaan pyörät. Työpäivän mitta 5,5h. Perjantaina hoitelen toimistohommia: kirjanpitoa, seuraavan viikon valmistelua ja muuta mukavaa. Lauantai on ansaittu vapaapäivä. Se ainokainen viikossa. Työtunteja keskimäärin viikossa 40-50h. Sellainen helppo työ tämä matkaoppaan työ! Ja jos puhelin soi, siihen vastataan 7 vrk/vko 24t/vrk. Asiakkaat kysyvät ihan mitä tahansa, tämän viikon suosikki oli pariskunta, jotka seisoi autovuokraamon edessä ja soittivat koska eivät löytäneet ovea talosta. Tunsin itseni niin kovin tärkeäksi, koska voinhan helposti löytää oven heille Seefeldistä puhelimitse. Jäikö aivot narikkaan Helsinki-Vantaan lentoasemalle?!?

Muina kun työhetkinä on ihana nauttia Itävallan kesästä. Kauniita kesäpäiviä on viime aikoina ollut enemmän ja enemmän. Tosin viimeisimmästä lumisateestakaan ei ole kun 1,5 vkoa. Hihii. Ihanat ystäväni, jotka ovat vierailleet luonani ovat piristäneet oleskeluani ja heidän kanssaan tehdyt retket ja yhteiset illat ovat olleet loistavia. Onpa niin ihanaa kun on ystäviä!

Masu kasvaa hurjaa vauhtia ja pari viikkoa sitten mukava lääkärisetä totesi, että Jarkolla on kaikki kunnossa. Pienokainen oli ultrassa huomattavasti rauhallisempi kun 2 kk aiemmin, mutta kyllä siellä hienosti jalka viuhto pään yli ja kaikki tarvittavat mitat saatiin ylös. Maailman kaunein vauva, niinhän kaikki odottavat äidit sanovat. Ja sitä myös tarkoittavat. Sukupuolenselvityspäätös oli tehty jo ennen vastaanotolle menoa ja pienokainen tuki perheen päätöstä, eikä näyttänyt salaisia puoliaan. Tyttö tai poika, suloinen äidin ja isän kulta sieltä silti tulee.

Hääsuunnitelmat etenevät päivä päivältä. Onneksi Suomessa on tukijoukkoja, joille voi soittaa aina kun on kysymyksiä. Ja niitähän on satoja, aina vähän kerrallaan! Siinä ohessa pitäisi ostaa auto, hankkia työpaikka (ei tosin itselle), tehdä vakuutussopimuksia, anoa KELA:n ja työttömyyskassan tukia ja etsiä uutta kotia. Ai miten niin elämässä olisi tylsää? Onneksi kaikkea ei tarvitse tehdä yksin ja saa jakaa elämänmatkaa yhdessä oman rakkaan kanssa.