Jatkoa rakkaustarinalle

Kirjoitin 26.11. tarinaa vuosisadan rakkaustarinasta. Lupasin kertoa jatkoa tarinalle, kun vuosi tarinalle täyttyisi. Parempi nimitys tarinalle tosin olisi vuosikymmenen rakkaustarina, koska sitähän se ensimmäinen vuosi oli. Alkoi vuosikymmenen viimeisen vuoden kynnyksellä ja vuosi tuli täyteen kun siirryttiin seuraavalle vuosikymmenelle. Mutta tarina ei ole ohi. Se jatkuu ja kuka tietää, milloin se loppuu. En edes halua, eikä minun tarvitsekaan miettiä sitä. Niin onnellinen olen. Tai niin onnellisia me olemme.

Tarinaa olette saaneet seurata muun ohella näissä kirjoituksissa ja myös osa Facebookissa. Ne, jotka olette tunteneet rakkauden tunteen, tiedätte mistä puhun. Ei ole sanoja, joilla sitä voisi kuvata. Se on tunne. Ei sitä voi sanoiksi pukea. Jos joku kysyisi, että miltä suru tuntuu, en kykenisi kuvailemaan sitäkään. Mutta on tilanteita, jotka kuvastavat tunteita.

Yksinäisyys. Meistä jokainen on lähtökohdallisesti elämässään yksin. Koska ihminen on mielestäni luonnostaan laumaeläin, pyrimme kuulumaan johonkin yhteisöön: perheeseen, harrasteryhmään, työyhteisöön, uskonlahkoon, parisuhteeseen. Yhteisöjä on yhtä monta erilaista kun on yksilöä. Mutta elämässä saattaa tulla tilanne, jolloin ihminen on ”väliinputoaja”, yleensä ympäristön vaikutteista johtuen, eikä tuolloin kuulu mihinkään yhteisöön. On rankkaa huomata, että ei kuulu mihinkään. Vaikka olisi ihmisiä ympärillään, voi olla että tuntee itsensä yksinäiseksi. Tunne, jota ei voi selittää. Silloin ei auta, jos joku kannustaa ottamaan itseään niskasta kiinni.

Olen onnekas, olen etuoikeutettu, kun minun ei tarvitse tuntea yksinäisyyttä. Rakkaus tunteena tuo mukanaan tunteen siitä, että kuuluu johonkin. En tarkoita, että pitää olla rakastunut, jotta ei ole yksinäinen. Rakkauteen yleensä kuuluu yhteisöllisyys ja tunne siitä että kuuluu edellä puhumaani yhteisöön.

Matkamme ensimmäinen vuosi on ollut vuoristorataa. Välillä vuoristossa, välillä radalla. Matkaa on tehty pitkästi (ei pitkästyttävästi), mutta pitää myöntää, että viimeiset kolme kuukautta omassa yhteisessä kodissa on ollut mukavia. Asettuminen aloilleen on ollut sitä mitä kaipasimme. Toki ikävä vuoria on kova. Mutta yhdessä ikävöiminen on mukavampaa kuin yksin. Alppilajien kisoja on ihana jännittää yhdessä, kun voi ihastella samalla ympäröiviä vuoria.

Kolme kuukautta on kulunut siitä kun enkelipoikamme kävi tässä maailmassa. Kynttilä pöydällä kuvastaa sitä elämää, jonka Petja eli. Ja joka jatkuu sydämissämme, muistoissamme. Kokemuksemme kääntyy voimaksi vielä joku päivä. Uskon sen.

Matkamme jatkuu. Talvinen Helsinki on tuonut elämään kaikenlaista uutta, josta enemmän seuraavalla kerralla. Nyt puen untuvatakkini päälle ja lähden viettämään päivää ystävän luokse. Tarina jatkukoon toisena päivänä…  mutta sen lupaan, että tämä tarina on tosi.

Vuosi 2009

Vuosi, jonka tulen muistamaan. Ne asiat, mitkä tänä vuonna eivät tapahtuneet, ovat vähäisiä. Voisin kutsua mennyttä vuotta ”Tapahtumien vuodeksi”. Kaikesta tästä on tullut kirjoitettua tänä vuonna, mutta tässä tiivistettynä merkittäviä hetkiä: 

Tammikuu

* Elämää Flachaussa. Hiihto-oppaan unelma täyttyi ja sinkkuelämäni päätös. Vaikka eihän sitä tietenkään asiakkaille kerrottu. Miesasiakkaille on tärkeää, että naisopas on ”tavoiteltavissa” ja ei eihän lomaunelmaa voi murtaa heti alusta lähtien. Kai joku tilanteen arvasi, mutta me emme ainakaan myöntäneet asiaa.
* Äidin hautajaiset. Kaunis tilaisuus, voimaannuttava, jos sanaa voi käyttää tuonlaisesta tilaisuudesta.
* Syntymäpäivät. Uusi ikäni vaihtui mukavassa herraseurassa illastaessa.

Helmikuu

* Elämä jatkui Flachaussa. Pieni alppikylä valloitti minut tunnelmallaan. Alpit painuivat muistikuviin paremmin ja paremmin. Takametsät tuli koluttua lumen tuiskutessa vuorenrinteitä vasten. After ski tuli tutuksi ja alpeilla olleet tietävät mitä tarkoitan Lassolla ja Fliegerillä…

Maaliskuu

* Vieraita Flachaussa. Perhettä oli käymässä ja olipa mukava laskea maailman cupin rinnettä takaperin 4v. kummipojan kanssa. Vitsikkäitä hetkiä!
* Kausi Flachaussa päättyi. Hieno kokemus sai arvoisensa päätöksen kun vietimme ihanan loman St. Antonissa laskiessa vielä kauden viimeiset neljä päivää. Suomessa vietimme vielä menevän viikonlopun Himoksen after skissä – tosin itse taisin olla muissa ajatuksissa.
* Vuoden uutisvuoto alkoi, kun raskaustesti näytti plussaa. Ensimmäisen 5 sekuntin ihmetyksen jälkeen uutiset muuttuivat onnellisiksi. Uskomatonta, mutta totta. Sieltä se Jarkko alkoi tehdä tuloaan.

Huhtikuu

* Kuukausi vierähti Kreikan Rodoksella turistien ja mainioiden kollegoiden, sekä omien ajatusten kanssa. Upeita historiallisia maisemia, aurinkoa ja maukasta ruokaa. Ja paljon suomalaisia turisteja.

Toukokuu - elokuu

* Ensin kouluttautumista Suomessa ja sitten kohti Itävallan kesää. Laukut oli pakattu taas ja tällä kertaa sisällössä oli kaikkien kausien kirjo: oli talvisia lämpökerrastoja ja hanskoja sekä kesäisiä hameita. Kesä oli ihanaa aikaa. Masu pyöristyi, junat kulkivat väliä Seefeld-Zell am See, vaelluskilometrejä tuli useita ja Saksassa vierailin useaan otteeseen.

* Heinäkuun alussa vastasin ”kyllä” tärkeään kysymykseen Achenseen kauniissa alppimaisemissa ja siitä eteenpäin seuraavat 12 viikkoa meni häitä suunnitellessa. Salzburgissa oleva nettikahvila toimi suunnittelutoimistona perjantaisin, muuten asiat hoidettiin työasioiden lomassa. Kaunis mekko löytyi Mittenwaldin kaupasta hyvän ystävän avulla ja olin valmis olemaan morsian – vaikkakin aika pyöreä masuinen sellainen.

* Elokuussa hankimme auton ja hurautimme kesäkauden päätteeksi kotiin Suomeen vieraillen ensin Stuttgartissa. Autossa oli matkalaukkujen lisäksi 9 laatikkoa viiniä häitä varten ja paljon muistoja.

Syyskuu

* Suomi, oi ihana kotimaa. Asutimme pientä yksiötäni ja järjestelimme häitä. Mökillä tuli käytyä parina viikonloppuna. Kaunis syksyinen sää kruunasi hääpäivämme 26.9. Päivä, jota voi muistella vain hymyillen. Heinolan kaunis ympäristö, uskomattoman ihanat vieraat ja kaunis sekä komea kaaso ja bestman tekivät päivästämme ikimuistoisen. Nahkahousut ja dirndl olivat oikein hienot juhla-asut!

Lokakuu

* Läpi repaleisen lokakuun… kuukausi häiden jälkeen alkoi tapahtua. 3,5 viikkoa etuajassa. Pieni poikamme Petja Tuisku Hermann syntyi kiireisellä sektiolla ja nukkui seuraavana päivänä pois äitinsä ja isänsä sylissä. Meitä otettiin jotakin meidän omaa pois. Niin epäreilua. Mutta siinä hetkessä opin, että kaikella tässä elämässä on tarkoitus ja kaikilla meillä on tehtävämme. Luulisin, että pienen enkelipoikamme tehtävänä oli tuoda isä ja äiti yhteen ja luoda meille yhteisen elämän perusta. Ja tehdä meistä perhe.

Marraskuu

* Muutto uuteen kotiin. Kaunis aniliininpunainen seinä ja uudet verhot. Meidän ensimmäinen yhteinen koti, jossa on minun ja sinun tavaroita ja yhteisiä tavaroita. Nuoren parin city-koti.

* Jotta elämä ei olisi yllätyksetöntä, rakas enoni nukkui pois syövän uuvuttamana kuukausi pienen poikamme perään. Nyt Petjalla oli taivaassa sekä mami, että iso-eno Ilkka.

* Erittäin kaunista poikamme muistotilaisuutta vietimme kuun lopulla Hietaniemen kappelissa. Kahdet hautajaiset samana vuonna, kaksi läheisintä, jota voi menettää. Muista läheisistä toivon saavani pitää kiinni paljon pidempään. Siunaustilaisuudessa kauniit sanat, kukat ja rakkaat ihmiset saattelivat Petjan ikuisella matkalleen Taivaan Isän luokse. Ikävä on suunnaton.

Joulukuu

* Aika juhlan. Valon juhlan. Joulua vietimme pitkällä kaavalla käyden muutamassa konsertissa, illallistaen meille tärkeiden ihmisten kanssa ja lopulta viettäen jouluaattoa perheeni kanssa. Joulun piti olla raskasta aikaa, mutta selviydyimme siitä hyvin. Ehkä ajatus tulevasta lomasta auttoi. Loma Alpeilla oli edessä vuoden viimeisellä viikolla. Palasimme sinne, missä kaikki sai alkunsa. Haimme voimia kauniista vuoristosta, raatelimme jalkamme kipeiksi suksilla ja venytimme mahalaukkua puolihoidon illallisilla hotellissa. Ihana loma, jonka ansiosta vuosi sai arvoisensa päätöksen!

Tämän kaiken lisäksi vietin lukuisia ihania hetkiä rakkaani, perheemme ja ystäviemme kanssa. Ja varmasti oli tapahtumia, joita ei tässä kirjoituksessa mainita. Kun tiedät sellaisen olevan, usko sen olleen minulle yhtä tärkeä kun sinulle. Vuoden aikana myös useat tervehdykset ulkomailla asuvilta ystäviltä ovat lämmittäneet mieltäni erittäin paljon!