sunnuntai 29. elokuuta 2010

Musiikkia korville ja sielulle

Moniin elämänhetkiin liittyy eri biisejä, musiikkia, jotka liittyvät sen tietyn elämäntilanteen tunnelmaan. Laulun soidessa myöhemmin, pystyy palaamaan muistoissa kauas menneisyyteen - tai edelliseen päivään. Näitä lauluja itselläni on monia. On muistoja useiden vuosien takaisiin tapahtumiin tai vain viime syksyn juttuihin.

Uusi ilmiöni on voimabiisit. Ne on kappaleita, joista saan voimaa. Niihin hetkiin kun kaipaan sitä. Joku voisi rukoilla, toinen lukea tiettyä mantraa. Minä kuuntelen musiikkia. Mutta vain yhden biisin. Tämä saattaa tapahtua ruuhkabussissa, työpöydän ääressä tai kotona. Yksi viime aikaisin biisi on Michael W. Smithin "Hello, Goodbye" Lyriikkaa jaoinkin kanssanne aiemmin. Saimme tämän lahjaksi Petjan hautajaispäivänä Petjan tädiltä ja sedältä. Kaunis melodia, niin kauniit sanat. Kokonaisuus, joka saa soittamaan sitä kerrasta toiseen. 

Nyt sain toisen voimabiisin samasta aiheesta. Se on Jenni Vartiaisen "Missä muruseni on". Taas niin ihana laulu, kaunis melodia ja koskettavat sanat. Jotenkin niin elämäntilanteeseeni tulkittava biisi. Se on soinut koneellani aina vapaina hetkinä ja uskon, että toimistonikin täyttyy näistä sävelistä tulevina viikkoina. Pakko jakaa biisin sanat kanssanne (alla).

Musiikkia on muuallakin. Perjantaina ystäväni miehensä kanssa ilahdutti yli sataa mummoa ja pappaa (ja minua) niin kauniilla ja komeilla äänillä. Uskomaton taito tuo laulaminen. On niin ilo kuunnella laulajaa, joka oikeasti osaa sen. Taidetta, jota voisin kuunnella tunnista toiseen. Onneksi itse en osaa laulaa, niin pääsen aina kuuntelemaan. Nauttimaan toisten tuottamasta taiteesta. 

Jenni Vartiainen: Missä muruseni on
Yöllä taas mä menin parvekkeelle nukkumaan,
jotta lähempänä mua ois hän
Pediltäni taivas näkyy, ryhdyin oottamaan,
että näen tähden lentävän
Sanovat jos jossain huomaa tähdenlennon niin
toivoa voit silloin mitä vaan
Yöllä ylös taivaalle mä pyynnön kuiskasin
Kävisipä pian tuulemaan

Tuuli tuule sinne missä muruseni on
Leiki hetki hänen hiuksillaan
Kerro rakkauteni, kerro kuinka ikävöin
Kerro, häntä ootan yhä vaan

Tyyni oli eilen yö
mut kohta kuitenkin
Tuuli henkäisi ja tuntee sain
Joku liikkui lähelläni
koski poskeain
Tutun käden tunsin ihollain

Enkä enää epäillyt
vaan tiesin, että voin
Niin kuin pieni lapsi nukahtaa
Ilma jota hengitämme samaa ilmaa on
Ja jalkojemme alla sama maa

Tuuli tuule sinne missä muruseni on
Leiki hetki hänen hiuksillaan
Kerro rakkauteni, kerro kuinka ikävöin
Kerro, häntä ootan yhä vaan

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Petjan koti

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, tässä lepää pieni enkelimme (Kuusilehto, Hietaniemi):

torstai 5. elokuuta 2010

Remonttia

Uusi kotimme sijaitsee vastapäätä asuntoamme, jossa asuimme muutettuamme Suomeen viime syksynä. Samasta kodista lähdettiin synnyttämään, samaan kotiin palattiin sairaalasta - kahdestaan. Paikkaan liitty surua, itkua, mutta myös muistoja - jotka ajan kanssa muuttuvat ahdistuksesta suruksi, jota kannamme koko elämän matkan ajan.Tapahtumista on vähitellen tulossa muisto ja tapahtunut saa oikean merkityksen. Sen, kuinka olen äiti ja sen, että pienelle Petja-pojalle voisi joskus tulla pienempiä sisaruksia. Ei uutisia, vielä. Mutta ajatuksen tasolla se tuntuu jo mahdolliselta.

Remonttia on tehty viikko, pinnat on siivottu ja seiniä aletaan kaatamaan ensi viikolla. Oikein hyvällä mallilla siellä ollaan. Ihanaa tehdä itselle jotakin omaa. Innolla menen sinne työpäivien jälkeen, vaikka edessä on tapetin irrottamista tai ikkunalautojen hiomista. Kai tämä on sitä oman kodin rakentamista.

Töissä joku kommentoi, että tämä remontti on hurja testi uudelle avioparille. No uskon kuitenkin, että viime syksy oli huomattavasti rankempi testi. Sellainen testi, jonka koettua ei voi kokea enää mitään rankempaa yhdessä. Remontti on aika pieni juttu siihen verratttuna.  Mutta onhan tuo projekti, sellainen mitä tehdään yhdessä.

Viikonloppu tulee ja edessä on hyvän ystävän hääjuhla. Ihanaa, kun on kesäjuhlat!