maanantai 14. maaliskuuta 2011

Kauhistuneet kananmunat ja erotetut kanat

Keväinen lomamatkamme Kiinaan oli eksoottinen kokemus. Kymmenen päivän seikkailu meni kaiken kaikkiaan hyvin. Tavoite siitä, että joka päivä olisi jotakin hemmottelua onnistui. Tämän lisäksi koimme hurjan paljon uutta.

Ensimmäinen huomioni Shanghain kentällä kiinnittyi vessajonoihin. Naisten vessassa ovi pysyi kiinni, kun taas miesten ovella riitti jonoa ulos asti. Voisiko tämä olla merkkinä miespainotteisesta väestöstä Kiinassa?

Toinen asia, johon kiinnitin huomiota, oli maan sisäisen lennon meluisuus. Olimme ainoita länsimaisia matkaajia koneessa ja samalla myös hiljaisimpia. Paikallisten kovaääninen keskustelu muistutti jo eläintarhan apinalinnaa ja lentokoneen laskeuduttua meno vaan paheni. Kai sitä suomalaisena on tottunut hiljaisuuteen, rauhaan ja ”normaaliääniseen” keskusteluun. Selityksenä kovaäänisyyteen tuli paikallisilta koulussa opetettu tapa nostaa ääntä jos haluaa tulla kuulluksi. Näin jokainen kiinalainen lapsi opetetaan kouluissa toimimaan, jotta saisi suurissa ryhmissä äänensä kuuluville. Ihana tapa.

Kolmas ihmetyksen aihe oli lukuisat ihmiset, autot ja talot. Niitä riitti, kaikkia. Paljon. Värivaloja, välkettä ja ihmeellisiä merkkejä. Näissä kaikissa riitti totuteltavaa, ihmeteltävää ja seurattavaa.

Parhaita hetkiähän lomassa on kuitenkin pienet arkiset asiat. Ei ne, joista voi lukea turistioppaasta, vaan ne joihin törmää ihmeellisissä hetkissä arjessa. Tai siis loman aikana. Pari tällaista hetkeä kohdattiin ravintolassa. Aamiaispaikan ruokalistassa tarjolla oli kauhistuneita kananmunia (eried eggs) ja illallisella listassa oli tarjolla erotettua tai tulitettua kanaa (fired chicken). Näistä riitti huumoria meille länsimaisille! Tarinaa matkasta jatkuu tulevissa kirjoituksissa.