sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Hissijonossa ja rinteessä


Nämä paikat tulevat tutuksi tässä työssä. Neljänä päivänä viikossa vietetään tunteja rinteessä asiakkaiden kanssa, ja joka rinteen välissä ollaan hississä. Tämän kauden aikana olen tajunnut, että saksalaiset ovat pahimpia vihollisiani sekä rinteessä että hisseissä. Ehkä siksi, että suomalaisena olen tottunut jonoihin, kilttiin odottamiseen sekä rinnesääntöihin. Saksalaiset eivät selvästikään ole. Tarkka ja täsmällinen kansa yllättää tässä suhteessa.

Aloitetaan hisseistä. Ensinnäkin hissien porttien eteen muodostetaan epämääräinen ja sekava kasa ihmisiä – jonoista ei ole tietoakaan. Tuohon kasaan voi laskea sivuilta ja pyrkiä etuilemaan. Ja näin saksalaiset pyrkivätkin tekemään. Kun ei jarruta kunnolla, pääsee mukavasti muiden väistäessä osan jonon ohi. Tämän jälkeen alkaa armoton ”nopeutettu eteneminen” jonossa. Suksilla tungetaan joka väliin, yleensä edessä olevan suksien väliin tai kannoille. Kun suomalaisena en tuollaista voi sietää, luon ilkeän katseen takana ”jonottavaan” saksalaiseen ja se joskus jopa toimii. Joka kerta jalkojeni väliin tungetut suksenkärjet katoavat, mutta niiden paluu on nopea. Menneellä viikolla todistin vielä ”hauskemman” tilanteen. Saksalainen poikaporukka päätti alkaa kisailemaan jonossa ja lopputuloksena oli se, että yhden heistä pipo lensi hissijonon narujen ulkopuolelle ja poika lähti hakemaan sitä. Palatessaan jonoon kaverit tekivät kaikkensa sen eteen, että se olisi mahdollisimman vaikeaa. Ja hidasta. Tämän ansiosta hissijonon toinen reuna ei edennyt muutamaan minuuttiin ollenkaan. Loistava paikka leikkiä, pojat.

Saksalaiset pelkäävät myös, että tuolihissin suojapuomi jää kiinni hissin lopussa. Sen verran aikaisin aletaan puomia nostamaan ylähissiaseman näkyessä huipulla. Aivan uskomatonta. Ehkä heille on vaan liian vaikeaa ymmärtää kylttejä, joissa selvästi pyydetään pitämään puomi alhaalla asemalle saakka. Toinen hissiin liittyvä haaste on uusien tuolihissien suojakuvut. Viime viikkojen lumipyryjen aikana on ollut mukava pitää suojakupua kiinni ja joku insinöörihän tuonkin on suunnitellut. Ihan fiksuna ajatellut, että silloin kuin suojakupu on kiinni, on myös hissin suojapuomi jalkatukineen kiinni. Näin ollen kun kummatkin nämä tulee avata ennen hissin yläasemaa, aukeavat ne samalla kertaa, eikä niitä tarvitse nostaa erikseen. Tämän ymmärtäminen on monelle todella vaikeaa. Suojakupua nostetaan jo reilusti ennen asemaa ylös ja sen jälkeen vasta suojapuomi. Kollegani on ottanut tehtäväkseen kouluttaa kanssamatkustajia hississä asiasta, ja yleensä aika onnistuneesti. Ehkä tieto tästä suuresta salaisuudesta leviää mahdollisimman monelle ja matkustaminen hisseissä tulee mukavammaksi.

Kummastelet varmaankin, miksi häiritsevä hissi- tai rinnekäyttäytyminen ärsyttää minua niin kovasti. Pienenä tilastofaktana sellaista kerrottakoon, että olen tultuani tänne viettänyt 41 päivää rinteillä, joiden aikana on tullut oltua 524 kertaa hississä ja rinteessä on tullut laskettua 1 045 km. Korkeuseroa laskuissa ja nousuissa on kaiken kaikkiaan kasassa 211 km. Näiden lukujen jälkeen varmasti ymmärrät paremmin miksi saatan välillä hermostua, kun joku käyttäytyy työmatkavälineessäni huonosti.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eikä verottaja anna edes työmatkavähennystä hankaluuksista ja hidastuksista huolimatta...
Kummitäti, joka istuu ruuhkissa Turun moottoritiellä ja voi vain unelmoida raikkaasta alppi-ilmasta

Anonyymi kirjoitti...

Kummitädin nykyisin enemmän puskahiitävä kääkkäkaveri voisi jopa kestää saksalaisia jonossa kunhan vaan pääsisi Alpeille laskettelemaan. Upeaa viettää siellä koko talvi!