Lasten suusta kuulee aina totuuden ja lapset esittävät aina se suorimmat kysymykset. Taitanee olla niin, vettä ihanainen veljenpoikani, joka on samalla kummipoikani (kp), on perinyt ominaisuuden minulta. Minua kun oli viime viikolla kuvailtu ystäväni toimesta uudelle kollegalleni: ”Se on sellainen tyttö, joka sanoo asiat niin kun ne on, eikä tarvitse arvailla rivien välistä mitä se tarkoittaa”. Vähän ehkä hymyilytti tuo kuvaus, ehkä juuri sen takia, että se on niin tosi. Kyllä ystävät minut tuntevat.
Takaisin kummipoikaani ja meidän väliseen dialogiin, kun olin kyläilemässä heidän luonaan. Keskustelu meni suurin piirtein näin:
Kp: Missä sä asut nykyään?
Minä: Kummin koti on siellä Lauttasaaressa, muistatko?
Kp: Joo, muistan. Mutta asutko siellä nytkin?
Minä: En minä siellä asu nyt kun asun ulkomailla.
(Kp kysyy isältään, missä se kummi sitten asuu, kun ei Lauttasaaressa. Isi onneksi auttaa ja vihjaa Itävallasta)
Kp: Kummi, asutko sä Itävalassa?
Minä: Kyllä asun Itävallassa (leveä hymy).
Kp: Miksi sä asut Itävallassa?
Minä: Minun työpaikkani on siellä.
Kp: Mitä sä teet töissä?
Minä: Minä hiihtelen päivät pitkät ja ohjaan ihmisiä rinteessä.
Kp: Aijaa (hymyillen).
Täytyy myöntää, että tämän tyhjentävän dialogin aikana minuakin hieman hymyilytti, kun tajusin elämän hienouden. Voin kertoa, että asuu Itävalassa ja työnkuva on laskeminen. Voisiko olla parempaa? Niin kun aiemmin on todettu, toimistoni on seuraavat kolme kuukautta siinä lumipeitteisellä rinteellä. Voin pysähtyä paikassa kun paikassa ja todeta, että onpa työpisteestäni uskomattomat näkymät. Joskus saattaa tulla hieman lunta tupaan, mutta seuraava päivä onkin sitten vielä parempi. Puuterissa kun on hieno hiihdellä ja nautiskella.
Niin kun saattaa huomata, alppifiilis nousee päivä päivältä. Lähtö on lähellä. Alle 48 tuntia ja sitten ollaan sini-valkoisten siipien matkassa. Paljon olisi vielä tehtävää: joulun viettoa, lasten kanssa leikkimistä, rentoutumista, pakkaamista, viimeistelyä ja varmistelua. Ja lähdön tunnelmaa. Innostusta, jännitystä ja unelmia.
Juuri lapset ovat niitä aidoimpia ihmisiä ja auttavat tajuamaan elämän hienouden. Ja sen, että elämästä pitää nauttia täysillä. Pitää elää unelmaa ja aina välillä pysähtyä ja tajuta, että tämä on nyt sitä ja nauttia siitä hetkestä. Elämä on arvokas ja siitä pitää osata elää. Ja kysellä suoria kysymyksiä, jotta puhumattomat asiat eivät hidasta unelmien kehittymistä. Kummipoikani kanssa käydyn dialogin jälkeen voin vain todeta: minähän tosiaan kohta asun Itävallassa ja Alpit ovat kotini. Se on ollut unelmani ja se on toteutumassa. Siihen ajatukseen on hyvä nukahtaa iltaisin hymyssäsuin.
torstai 25. joulukuuta 2008
maanantai 22. joulukuuta 2008
Unelmia ja surua
Hiljaisuutta, menettämisen tuskaa, surua ja ikävää. Oma äitini nukkui pois viime tiistaina. Läheisen ihmisen kaipuu on kova, niinkin kova, että sitä ei voi tajuta. Suru siitä, että yhteisiä uusia hetkiä ei enää ikinä tule, on valtava. Viime päivinä olen surrut, itkenyt, mutta myös nauranut muistellessani ihania ja rakkaita hetkiä, joita meillä on ollut monia.
Uskon taivaaseen, enkeleihin ja Taivaan Isään. Uskon siihen, että meille kaikille on paikka elämämme jälkeen. Ja uskon, että äitini on tuossa paikassa ja siellä hänen on hyvä olla.
Tällaisina hetkinä tulee taas todistetuksi, kuinka paljon ihania ja rakkaita ihmisiä elämässä on. Ne kymmenet sähköposti- ja tekstiviestit, kukkalähetykset, adressit ja puhelinsoitot ovat muistuttanet minua siitä, että tätä ei tarvitse käydä läpi yksin. Ne niin monet kauniit ja lohduttavat viestit kotimaasta ja ulkomailta on saanut minut jaksamaan eteenpäin ja ajattelemaan tulevaisuutta.
Äitini on kasvattanut minusta ihmisen, joka uskoo unelmiin ja elämä on aikaa, jolloin niitä voi toteuttaa. Olen päättänyt elää niin kuin minulle on opetettu ja niin kuin äitini olisi toivonut minun tekevän. Toteutan niitä asioita elämässäni tästäkin eteenpäin, jotka mielestäni ovat tärkeitä. Yksi pitkäaikaisista unelmistani alkaa toteutua lauantaina, kun astun Müncheniin vievään lentokoneeseen ja aloitan hiihto-opasurani Itävallassa. Päiviä lähtöön on enää viisi ja sitä ennen saan viettää perhejoulun ja rauhoittua. Sisälläni kuitenkin elää pieni alppipupu ja odotus on suuri. Uskon, että unelmat toteutuvat, kun niihin itse uskoo.
Kiitos äiti, kun olit niin rakas ja ihana ihminen. Olit paras ystäväni; meillä oli vastoinkäymisiäkin, mutta ennen kaikkea mahdollistit yhdessä isin kanssa onnellisen lapsuuden ja hyvän pohjan tälle maailmalle ja elämälle. Kuka voisi toivoa enempää? Siitä on hyvä jatkaa ja olla onnellinen. Olet ajatuksissani jokaisena elämäni päivänä. Olet rakas, tiesithän sen?
- Kesällä 2006 äiti ja tytär lähdössä häihin. Yksi niistä ihanista hetkistä, joita meillä oli niin monia yhdessä. Kiitos äiti.
Uskon taivaaseen, enkeleihin ja Taivaan Isään. Uskon siihen, että meille kaikille on paikka elämämme jälkeen. Ja uskon, että äitini on tuossa paikassa ja siellä hänen on hyvä olla.
Tällaisina hetkinä tulee taas todistetuksi, kuinka paljon ihania ja rakkaita ihmisiä elämässä on. Ne kymmenet sähköposti- ja tekstiviestit, kukkalähetykset, adressit ja puhelinsoitot ovat muistuttanet minua siitä, että tätä ei tarvitse käydä läpi yksin. Ne niin monet kauniit ja lohduttavat viestit kotimaasta ja ulkomailta on saanut minut jaksamaan eteenpäin ja ajattelemaan tulevaisuutta.
Äitini on kasvattanut minusta ihmisen, joka uskoo unelmiin ja elämä on aikaa, jolloin niitä voi toteuttaa. Olen päättänyt elää niin kuin minulle on opetettu ja niin kuin äitini olisi toivonut minun tekevän. Toteutan niitä asioita elämässäni tästäkin eteenpäin, jotka mielestäni ovat tärkeitä. Yksi pitkäaikaisista unelmistani alkaa toteutua lauantaina, kun astun Müncheniin vievään lentokoneeseen ja aloitan hiihto-opasurani Itävallassa. Päiviä lähtöön on enää viisi ja sitä ennen saan viettää perhejoulun ja rauhoittua. Sisälläni kuitenkin elää pieni alppipupu ja odotus on suuri. Uskon, että unelmat toteutuvat, kun niihin itse uskoo.
Kiitos äiti, kun olit niin rakas ja ihana ihminen. Olit paras ystäväni; meillä oli vastoinkäymisiäkin, mutta ennen kaikkea mahdollistit yhdessä isin kanssa onnellisen lapsuuden ja hyvän pohjan tälle maailmalle ja elämälle. Kuka voisi toivoa enempää? Siitä on hyvä jatkaa ja olla onnellinen. Olet ajatuksissani jokaisena elämäni päivänä. Olet rakas, tiesithän sen?
- Kesällä 2006 äiti ja tytär lähdössä häihin. Yksi niistä ihanista hetkistä, joita meillä oli niin monia yhdessä. Kiitos äiti.
perjantai 12. joulukuuta 2008
Kulttuurishokki
Paluu Tenerffalle. Mielenkiitoinen käsite. Moni olisi haltioissaan, jos pääsisi tälle saarelle lomalle. Aurinkoa, lomaa, mitä näitä nyt on. Itselleni paluu saarelle on ollut raskas. Mutta tiedostan, mistä tämä johtuu. Sydämeni jäi Alpeille. Mottoni elämässäni on ollut pitkään ”Home is where your heart is”. Paluu tänne ei tuntunut kotiinpaluulta, varmaankin johtuen siitä, että Suomessa ja Itävallassa olon aikana tajusin, että laskeminen on se juttu, miksi teen tätä työtä. Ainakin tällä hetkellä.
Viime kirjoituksen perusteella jokainen lukija voi itse päätellä, kuinka paljon nautin koulutusjaksostani Suomessa / Itävallassa. Meno oli hurjaa, raskasta ja palkitsevaa. Mielessä pyörii yhä Alpit ja niistä on vaikea päästää irti. Enkä tiedä tulenko päästämäänkään… ”Tee niin kun opetan, älä niin kuin teen” sopisi tähän vaiheeseen mainita. Edellisessä elämässäni olen kertonut sadoille nuorille, kuinka iso rooli sinulla itselläsi on sopeutumisprosessissa ja kuinka paljon se edistää viihtymistäsi.
Ihanaa kun on jotain mitä odottaa. Iltasin suljen silmäni, unelmoin puuterista ja auringosta. Päivisin suunnittelen alppiopaskollegani, myös nykyisen kämppikseni kanssa mitä pakkaisimme mukaan joulun jälkeen matkalaukkuihin. Päiviä on laskettu jo lentokoneesta asti. Nyt niitä on jäljellä enää 14. Ihanaa.
Teneriffa on pysynyt melkein samanlaisena kun lähtiessäni, vain työntekijä on muuttunut, siis minä. Täytyy mainita, että säät täällä on kyllä viilentyneet. Aurinko paistaa pilvisemmältä taivaalta, ilma on viileämpää (vain +20C) ja tuuli on kylmempi. Mutta vaatetuksessa pitkät housut ovat käytössä ja villatakillekin on käyttöä. Eteläinen hehku on hieman kadonnut. Mutta ei se lomalaisia estä tulemasta tänne; paikka on täyteen ammuttu brittejä ja saksalaisia turreja! Tosin asiakkaat ovat tyytymättömämpiä. Hotellihuoneesta kun löytyy huomattavasti paljon enemmän puutteita silloin kun siellä joutuu viettämään useamman tunnin kun ei voi mennä ottamaan aurinkoa. Ja matkaseurakin alkaa ärsyttämään, ja silloin on hyvä aika avautua oppaille. Erinomainen työ minulla...
Viikon kohokohta tuli uutisina tekstiviestillä Suomesta. Rakas ystäväni oli synnyttänyt terveen tyttären maailmaan. Onnea uusille vanhemmille!! Onpahan kiva tulla Suomeen katsomaan pienokaista. Mutta olo Tenerffalla jatkuu. Vielä viikon ajan, minkä jälkeen koti-Suomeen viettämään joulua. Ja sitten ALPEILLE!!! Jee :o)
Viime kirjoituksen perusteella jokainen lukija voi itse päätellä, kuinka paljon nautin koulutusjaksostani Suomessa / Itävallassa. Meno oli hurjaa, raskasta ja palkitsevaa. Mielessä pyörii yhä Alpit ja niistä on vaikea päästää irti. Enkä tiedä tulenko päästämäänkään… ”Tee niin kun opetan, älä niin kuin teen” sopisi tähän vaiheeseen mainita. Edellisessä elämässäni olen kertonut sadoille nuorille, kuinka iso rooli sinulla itselläsi on sopeutumisprosessissa ja kuinka paljon se edistää viihtymistäsi.
Ihanaa kun on jotain mitä odottaa. Iltasin suljen silmäni, unelmoin puuterista ja auringosta. Päivisin suunnittelen alppiopaskollegani, myös nykyisen kämppikseni kanssa mitä pakkaisimme mukaan joulun jälkeen matkalaukkuihin. Päiviä on laskettu jo lentokoneesta asti. Nyt niitä on jäljellä enää 14. Ihanaa.
Teneriffa on pysynyt melkein samanlaisena kun lähtiessäni, vain työntekijä on muuttunut, siis minä. Täytyy mainita, että säät täällä on kyllä viilentyneet. Aurinko paistaa pilvisemmältä taivaalta, ilma on viileämpää (vain +20C) ja tuuli on kylmempi. Mutta vaatetuksessa pitkät housut ovat käytössä ja villatakillekin on käyttöä. Eteläinen hehku on hieman kadonnut. Mutta ei se lomalaisia estä tulemasta tänne; paikka on täyteen ammuttu brittejä ja saksalaisia turreja! Tosin asiakkaat ovat tyytymättömämpiä. Hotellihuoneesta kun löytyy huomattavasti paljon enemmän puutteita silloin kun siellä joutuu viettämään useamman tunnin kun ei voi mennä ottamaan aurinkoa. Ja matkaseurakin alkaa ärsyttämään, ja silloin on hyvä aika avautua oppaille. Erinomainen työ minulla...
Viikon kohokohta tuli uutisina tekstiviestillä Suomesta. Rakas ystäväni oli synnyttänyt terveen tyttären maailmaan. Onnea uusille vanhemmille!! Onpahan kiva tulla Suomeen katsomaan pienokaista. Mutta olo Tenerffalla jatkuu. Vielä viikon ajan, minkä jälkeen koti-Suomeen viettämään joulua. Ja sitten ALPEILLE!!! Jee :o)
torstai 4. joulukuuta 2008
Suomea ja Alppeja
Matkani on päätynyt takaisin lähtöpisteeseen, eli Suomeen. Kaksiviikkoinen taipaleeni pohjoiseen alkoi lumisissa merkeissä saavuttaessa Helsinkiin. Mukava lumimyräkkä toi talvisen fiiliksen ja tuli ihan jouluinen tunnelma. Kummallista tuo lumen tulo ja sen yhteys suomalaiseen talvitunnelmaan ja jouluun. Helsinki oli kaunis, joulukatu avattiin ja fiilis oli kohdallaan. Olipa mukava tulla takaisin Suomeen; tavata tuttuja ja tuntemattomia, sukulaisia ja ystäviä.
Suomen matkani päätarkoitus on ollut työnantajani järjestämä lumileiri meille alppioppaille. Koulutuksen Suomen osuudessa käytiin läpi tärkeitä asioita, mutta kaikkein tärkeintä oli tutustua uusiin työkavereihin, -välineisiin ja –tapoihin. Ranskalainen suksifirma, joka toimii yhteistyökumppaninamme Alpeilla, piti loistavan väline-esittelyn meille ja nyt voin sanoa, että tiedän edes vähän laskukamoista. Paljon on vielä opittavaa, vaikka en koskaan haluaisikaan olla ns. kamahomo (kiitos urheilukaupan myyjälle kun kerroit tuon niin kuvaavan termin kuvaamaan henkilöä, joka puhuu KOKO ajan laskukamojen teknisistä tiedoista, vaikka ei osaisikaan laskea).
Lauantaina porukkamme lähti kohti Müncheniä sini-valkoisin siivin. Lentokentällä oli suksia, laukkuja, oranssitakkisia oppaita ja jännä tunnelma. Pitkään odotettu kohtaaminen tulevan talvikauden kollegani kanssakin järjestyi, vaikka olihan virtuaalinen maailma ja FB yhdistänyt meidät jo kuukausia sitten.
Söldenissä meitä odotti luminen alppikylä, jossa heti ensimmäisenä iltana repäistiin ja vallattiin paikallinen irkkupubi 70-luvun Mamma Mia hengessä. Upeita asusteita, aivan LOISTAVA tunnelma ja paljon tanssia. Alppitunnelmaa. Ja tietenkin paljon Abbaa.
Matkan kolme päivää meni valloittaessa rinteitä hyvin erilaisissa sääolosuhteissa. Ensin mentiin sumuisessa kumpareikossa, seuraavana päivänä vyötärön syvyisessä syvässä lumessa ja kolmantena päivänä nautittiin auringosta. Paljon opetusta, harjoitteita, kipeitä lihaksia ja muutama piste Flachaun tulevalle teamille. Meidän joukkue kunnostautui kaatumisissa, mutta hauskaa oli!
Iltaisin olisi aina nukuttanut niin maittavasti, mutta eihän sitä Itävaltaan lähdetä nukkumaan. Se ei ole pääosa oppaan iltaa, vaan after ski ja muut iltaohjelmat. Alppihumppa soi ja tunnelma oli korkealla. Paikallista ruokaa, juomaa ja opasporukan leikkejä – sitä huippua, josta on hyvä jatkaa kohti alkavaa kautta Alpeilla. Aivan loistotyyppejä oli täynnä meidän porukka. Tsemppareita, hulluttelijoita, mahtavia laskijoita, mentoreita ja tukijoita.
Nyt tuntuu siltä, että olen löytänyt sen, mistä pidän. Innokkaana lähden viettämään joulun alusaikaa vielä Tenskulle, josta Suomen kautta Itävaltaan. Kohti uusia haasteita ja seikkailuja. Voin vaan todeta, että aivan loistavaa!
Suomen matkani päätarkoitus on ollut työnantajani järjestämä lumileiri meille alppioppaille. Koulutuksen Suomen osuudessa käytiin läpi tärkeitä asioita, mutta kaikkein tärkeintä oli tutustua uusiin työkavereihin, -välineisiin ja –tapoihin. Ranskalainen suksifirma, joka toimii yhteistyökumppaninamme Alpeilla, piti loistavan väline-esittelyn meille ja nyt voin sanoa, että tiedän edes vähän laskukamoista. Paljon on vielä opittavaa, vaikka en koskaan haluaisikaan olla ns. kamahomo (kiitos urheilukaupan myyjälle kun kerroit tuon niin kuvaavan termin kuvaamaan henkilöä, joka puhuu KOKO ajan laskukamojen teknisistä tiedoista, vaikka ei osaisikaan laskea).
Lauantaina porukkamme lähti kohti Müncheniä sini-valkoisin siivin. Lentokentällä oli suksia, laukkuja, oranssitakkisia oppaita ja jännä tunnelma. Pitkään odotettu kohtaaminen tulevan talvikauden kollegani kanssakin järjestyi, vaikka olihan virtuaalinen maailma ja FB yhdistänyt meidät jo kuukausia sitten.
Söldenissä meitä odotti luminen alppikylä, jossa heti ensimmäisenä iltana repäistiin ja vallattiin paikallinen irkkupubi 70-luvun Mamma Mia hengessä. Upeita asusteita, aivan LOISTAVA tunnelma ja paljon tanssia. Alppitunnelmaa. Ja tietenkin paljon Abbaa.
Matkan kolme päivää meni valloittaessa rinteitä hyvin erilaisissa sääolosuhteissa. Ensin mentiin sumuisessa kumpareikossa, seuraavana päivänä vyötärön syvyisessä syvässä lumessa ja kolmantena päivänä nautittiin auringosta. Paljon opetusta, harjoitteita, kipeitä lihaksia ja muutama piste Flachaun tulevalle teamille. Meidän joukkue kunnostautui kaatumisissa, mutta hauskaa oli!
Iltaisin olisi aina nukuttanut niin maittavasti, mutta eihän sitä Itävaltaan lähdetä nukkumaan. Se ei ole pääosa oppaan iltaa, vaan after ski ja muut iltaohjelmat. Alppihumppa soi ja tunnelma oli korkealla. Paikallista ruokaa, juomaa ja opasporukan leikkejä – sitä huippua, josta on hyvä jatkaa kohti alkavaa kautta Alpeilla. Aivan loistotyyppejä oli täynnä meidän porukka. Tsemppareita, hulluttelijoita, mahtavia laskijoita, mentoreita ja tukijoita.
Nyt tuntuu siltä, että olen löytänyt sen, mistä pidän. Innokkaana lähden viettämään joulun alusaikaa vielä Tenskulle, josta Suomen kautta Itävaltaan. Kohti uusia haasteita ja seikkailuja. Voin vaan todeta, että aivan loistavaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)