Lasten suusta kuultua

Lasten suusta kuulee aina totuuden ja lapset esittävät aina se suorimmat kysymykset. Taitanee olla niin, vettä ihanainen veljenpoikani, joka on samalla kummipoikani (kp), on perinyt ominaisuuden minulta. Minua kun oli viime viikolla kuvailtu ystäväni toimesta uudelle kollegalleni: ”Se on sellainen tyttö, joka sanoo asiat niin kun ne on, eikä tarvitse arvailla rivien välistä mitä se tarkoittaa”. Vähän ehkä hymyilytti tuo kuvaus, ehkä juuri sen takia, että se on niin tosi. Kyllä ystävät minut tuntevat.

Takaisin kummipoikaani ja meidän väliseen dialogiin, kun olin kyläilemässä heidän luonaan. Keskustelu meni suurin piirtein näin:

Kp: Missä sä asut nykyään?
Minä: Kummin koti on siellä Lauttasaaressa, muistatko?
Kp: Joo, muistan. Mutta asutko siellä nytkin?
Minä: En minä siellä asu nyt kun asun ulkomailla.

(Kp kysyy isältään, missä se kummi sitten asuu, kun ei Lauttasaaressa. Isi onneksi auttaa ja vihjaa Itävallasta)

Kp: Kummi, asutko sä Itävalassa?
Minä: Kyllä asun Itävallassa (leveä hymy).
Kp: Miksi sä asut Itävallassa?
Minä: Minun työpaikkani on siellä.
Kp: Mitä sä teet töissä?
Minä: Minä hiihtelen päivät pitkät ja ohjaan ihmisiä rinteessä.
Kp: Aijaa (hymyillen).

Täytyy myöntää, että tämän tyhjentävän dialogin aikana minuakin hieman hymyilytti, kun tajusin elämän hienouden. Voin kertoa, että asuu Itävalassa ja työnkuva on laskeminen. Voisiko olla parempaa? Niin kun aiemmin on todettu, toimistoni on seuraavat kolme kuukautta siinä lumipeitteisellä rinteellä. Voin pysähtyä paikassa kun paikassa ja todeta, että onpa työpisteestäni uskomattomat näkymät. Joskus saattaa tulla hieman lunta tupaan, mutta seuraava päivä onkin sitten vielä parempi. Puuterissa kun on hieno hiihdellä ja nautiskella.

Niin kun saattaa huomata, alppifiilis nousee päivä päivältä. Lähtö on lähellä. Alle 48 tuntia ja sitten ollaan sini-valkoisten siipien matkassa. Paljon olisi vielä tehtävää: joulun viettoa, lasten kanssa leikkimistä, rentoutumista, pakkaamista, viimeistelyä ja varmistelua. Ja lähdön tunnelmaa. Innostusta, jännitystä ja unelmia.

Juuri lapset ovat niitä aidoimpia ihmisiä ja auttavat tajuamaan elämän hienouden. Ja sen, että elämästä pitää nauttia täysillä. Pitää elää unelmaa ja aina välillä pysähtyä ja tajuta, että tämä on nyt sitä ja nauttia siitä hetkestä. Elämä on arvokas ja siitä pitää osata elää. Ja kysellä suoria kysymyksiä, jotta puhumattomat asiat eivät hidasta unelmien kehittymistä. Kummipoikani kanssa käydyn dialogin jälkeen voin vain todeta: minähän tosiaan kohta asun Itävallassa ja Alpit ovat kotini. Se on ollut unelmani ja se on toteutumassa. Siihen ajatukseen on hyvä nukahtaa iltaisin hymyssäsuin.

Unelmia ja surua

Hiljaisuutta, menettämisen tuskaa, surua ja ikävää. Oma äitini nukkui pois viime tiistaina. Läheisen ihmisen kaipuu on kova, niinkin kova, että sitä ei voi tajuta. Suru siitä, että yhteisiä uusia hetkiä ei enää ikinä tule, on valtava. Viime päivinä olen surrut, itkenyt, mutta myös nauranut muistellessani ihania ja rakkaita hetkiä, joita meillä on ollut monia.

Uskon taivaaseen, enkeleihin ja Taivaan Isään. Uskon siihen, että meille kaikille on paikka elämämme jälkeen. Ja uskon, että äitini on tuossa paikassa ja siellä hänen on hyvä olla.

Tällaisina hetkinä tulee taas todistetuksi, kuinka paljon ihania ja rakkaita ihmisiä elämässä on. Ne kymmenet sähköposti- ja tekstiviestit, kukkalähetykset, adressit ja puhelinsoitot ovat muistuttanet minua siitä, että tätä ei tarvitse käydä läpi yksin. Ne niin monet kauniit ja lohduttavat viestit kotimaasta ja ulkomailta on saanut minut jaksamaan eteenpäin ja ajattelemaan tulevaisuutta.

Äitini on kasvattanut minusta ihmisen, joka uskoo unelmiin ja elämä on aikaa, jolloin niitä voi toteuttaa. Olen päättänyt elää niin kuin minulle on opetettu ja niin kuin äitini olisi toivonut minun tekevän. Toteutan niitä asioita elämässäni tästäkin eteenpäin, jotka mielestäni ovat tärkeitä. Yksi pitkäaikaisista unelmistani alkaa toteutua lauantaina, kun astun Müncheniin vievään lentokoneeseen ja aloitan hiihto-opasurani Itävallassa. Päiviä lähtöön on enää viisi ja sitä ennen saan viettää perhejoulun ja rauhoittua. Sisälläni kuitenkin elää pieni alppipupu ja odotus on suuri. Uskon, että unelmat toteutuvat, kun niihin itse uskoo.

Kiitos äiti, kun olit niin rakas ja ihana ihminen. Olit paras ystäväni; meillä oli vastoinkäymisiäkin, mutta ennen kaikkea mahdollistit yhdessä isin kanssa onnellisen lapsuuden ja hyvän pohjan tälle maailmalle ja elämälle. Kuka voisi toivoa enempää? Siitä on hyvä jatkaa ja olla onnellinen. Olet ajatuksissani jokaisena elämäni päivänä. Olet rakas, tiesithän sen? - Kesällä 2006 äiti ja tytär lähdössä häihin. Yksi niistä ihanista hetkistä, joita meillä oli niin monia yhdessä. Kiitos äiti.

Kulttuurishokki

Paluu Tenerffalle. Mielenkiitoinen käsite. Moni olisi haltioissaan, jos pääsisi tälle saarelle lomalle. Aurinkoa, lomaa, mitä näitä nyt on. Itselleni paluu saarelle on ollut raskas. Mutta tiedostan, mistä tämä johtuu. Sydämeni jäi Alpeille. Mottoni elämässäni on ollut pitkään ”Home is where your heart is”. Paluu tänne ei tuntunut kotiinpaluulta, varmaankin johtuen siitä, että Suomessa ja Itävallassa olon aikana tajusin, että laskeminen on se juttu, miksi teen tätä työtä. Ainakin tällä hetkellä.

Viime kirjoituksen perusteella jokainen lukija voi itse päätellä, kuinka paljon nautin koulutusjaksostani Suomessa / Itävallassa. Meno oli hurjaa, raskasta ja palkitsevaa. Mielessä pyörii yhä Alpit ja niistä on vaikea päästää irti. Enkä tiedä tulenko päästämäänkään… ”Tee niin kun opetan, älä niin kuin teen” sopisi tähän vaiheeseen mainita. Edellisessä elämässäni olen kertonut sadoille nuorille, kuinka iso rooli sinulla itselläsi on sopeutumisprosessissa ja kuinka paljon se edistää viihtymistäsi.

Ihanaa kun on jotain mitä odottaa. Iltasin suljen silmäni, unelmoin puuterista ja auringosta. Päivisin suunnittelen alppiopaskollegani, myös nykyisen kämppikseni kanssa mitä pakkaisimme mukaan joulun jälkeen matkalaukkuihin. Päiviä on laskettu jo lentokoneesta asti. Nyt niitä on jäljellä enää 14. Ihanaa.

Teneriffa on pysynyt melkein samanlaisena kun lähtiessäni, vain työntekijä on muuttunut, siis minä. Täytyy mainita, että säät täällä on kyllä viilentyneet. Aurinko paistaa pilvisemmältä taivaalta, ilma on viileämpää (vain +20C) ja tuuli on kylmempi. Mutta vaatetuksessa pitkät housut ovat käytössä ja villatakillekin on käyttöä. Eteläinen hehku on hieman kadonnut. Mutta ei se lomalaisia estä tulemasta tänne; paikka on täyteen ammuttu brittejä ja saksalaisia turreja! Tosin asiakkaat ovat tyytymättömämpiä. Hotellihuoneesta kun löytyy huomattavasti paljon enemmän puutteita silloin kun siellä joutuu viettämään useamman tunnin kun ei voi mennä ottamaan aurinkoa. Ja matkaseurakin alkaa ärsyttämään, ja silloin on hyvä aika avautua oppaille. Erinomainen työ minulla...

Viikon kohokohta tuli uutisina tekstiviestillä Suomesta. Rakas ystäväni oli synnyttänyt terveen tyttären maailmaan. Onnea uusille vanhemmille!! Onpahan kiva tulla Suomeen katsomaan pienokaista. Mutta olo Tenerffalla jatkuu. Vielä viikon ajan, minkä jälkeen koti-Suomeen viettämään joulua. Ja sitten ALPEILLE!!! Jee :o)

Suomea ja Alppeja

Matkani on päätynyt takaisin lähtöpisteeseen, eli Suomeen. Kaksiviikkoinen taipaleeni pohjoiseen alkoi lumisissa merkeissä saavuttaessa Helsinkiin. Mukava lumimyräkkä toi talvisen fiiliksen ja tuli ihan jouluinen tunnelma. Kummallista tuo lumen tulo ja sen yhteys suomalaiseen talvitunnelmaan ja jouluun. Helsinki oli kaunis, joulukatu avattiin ja fiilis oli kohdallaan. Olipa mukava tulla takaisin Suomeen; tavata tuttuja ja tuntemattomia, sukulaisia ja ystäviä.

Suomen matkani päätarkoitus on ollut työnantajani järjestämä lumileiri meille alppioppaille. Koulutuksen Suomen osuudessa käytiin läpi tärkeitä asioita, mutta kaikkein tärkeintä oli tutustua uusiin työkavereihin, -välineisiin ja –tapoihin. Ranskalainen suksifirma, joka toimii yhteistyökumppaninamme Alpeilla, piti loistavan väline-esittelyn meille ja nyt voin sanoa, että tiedän edes vähän laskukamoista. Paljon on vielä opittavaa, vaikka en koskaan haluaisikaan olla ns. kamahomo (kiitos urheilukaupan myyjälle kun kerroit tuon niin kuvaavan termin kuvaamaan henkilöä, joka puhuu KOKO ajan laskukamojen teknisistä tiedoista, vaikka ei osaisikaan laskea).

Lauantaina porukkamme lähti kohti Müncheniä sini-valkoisin siivin. Lentokentällä oli suksia, laukkuja, oranssitakkisia oppaita ja jännä tunnelma. Pitkään odotettu kohtaaminen tulevan talvikauden kollegani kanssakin järjestyi, vaikka olihan virtuaalinen maailma ja FB yhdistänyt meidät jo kuukausia sitten.

Söldenissä meitä odotti luminen alppikylä, jossa heti ensimmäisenä iltana repäistiin ja vallattiin paikallinen irkkupubi 70-luvun Mamma Mia hengessä. Upeita asusteita, aivan LOISTAVA tunnelma ja paljon tanssia. Alppitunnelmaa. Ja tietenkin paljon Abbaa.

Matkan kolme päivää meni valloittaessa rinteitä hyvin erilaisissa sääolosuhteissa. Ensin mentiin sumuisessa kumpareikossa, seuraavana päivänä vyötärön syvyisessä syvässä lumessa ja kolmantena päivänä nautittiin auringosta. Paljon opetusta, harjoitteita, kipeitä lihaksia ja muutama piste Flachaun tulevalle teamille. Meidän joukkue kunnostautui kaatumisissa, mutta hauskaa oli!

Iltaisin olisi aina nukuttanut niin maittavasti, mutta eihän sitä Itävaltaan lähdetä nukkumaan. Se ei ole pääosa oppaan iltaa, vaan after ski ja muut iltaohjelmat. Alppihumppa soi ja tunnelma oli korkealla. Paikallista ruokaa, juomaa ja opasporukan leikkejä – sitä huippua, josta on hyvä jatkaa kohti alkavaa kautta Alpeilla. Aivan loistotyyppejä oli täynnä meidän porukka. Tsemppareita, hulluttelijoita, mahtavia laskijoita, mentoreita ja tukijoita.

Nyt tuntuu siltä, että olen löytänyt sen, mistä pidän. Innokkaana lähden viettämään joulun alusaikaa vielä Tenskulle, josta Suomen kautta Itävaltaan. Kohti uusia haasteita ja seikkailuja. Voin vaan todeta, että aivan loistavaa!

Retkellä

Viime viikolla retkeilin. Kun asuu poissa kotimaasta, tulee tehtyä matkoja asuinympäristön ulkopuolelle. Suomessa olisi paljon nähtävää, mutta harvemmin sitä tulee lähettyä minnekään. Tosin viime kesänä yllätinkin itseni monesti retkeltä; ihania muistoja esim. Hangosta ja Tampereelta. Retkelle lähtö ilman sen suurempia suunnitelmia on ehkä parasta. Matkalta löytää kaikenlaista kivaa ja yllätykset tekevät retkestä huippua. Viime keskiviikkona oli sovittu opaskavereiden kanssa, että lähdetään autoilemaan. Sen tarkempaa suuntaa ei oltu sovittu. Kun auto oli startannut kotimme edestä, kysyi kuski, että minnekäs suunnattais? Pohjoista kohden saaren länsiosaa pitkin vei tiemme kohti vuoristoisia serpentiiniteitä. Matkalta löytyi monta pientä kaunista kylää ja matkamme pääkohteena oli Mascan kylä Teneriffan länsiosassa. - Mascan kylä

Kylään rakennettiin tie vasta 1980-luvulla ja legendan mukaan merirovot olisivat rakentanet kylän aikanaan aarteidensa säilytyspaikaksi. Liekö taru totta, sitä en tiedä, mutta upealla paikalla kylä todella sijaitsi. Retkilounas pienessä paikallisessa ravintolassa osoittautui hyväksi ja ravitsi matkalaisia kohti uusia haasteita. Auto suunnattiin kohti saaren pohjoisrannikkoa ja siellä saaren läntisintä rantaa, jossa tiedettiin sijaitsevan majakka. Aina täytyy olla syy miksi ajetaan ja yleensä alkuperäinen syy osoittautuu pieneksi syyksi matkan varrella kertyneille kokemuksille. Ajaessamme rannikkoa kohden, oli tien varrella varoituskylttejä putoilevista kivistä ja omalla vastuulla ajamisesta tiellä. Eli omalla vastuulla etenimme. Hieman meitä epäilytti, mutta jatkoimme eteenpäin kallion reunalle rakennetulla tiellä. Saavuimme niin uskomattomille kallionkielekkeille. Alapuolella meri pauhasi ja tuuli tuiversi. Mielettömät maisemat! Majakka sijaitsi kallionreunalla ja jakoi näin etelästä ja pohjoisesta tulevat merivirrat. Kallion kielekkeen toisella puolella tyrskysi ja toisella puolella oli tyyntä. Huimaa.

Päivän teemana oli erilaiset ryhmäkuvat. Niitä otettiin erilaissa kokoonpanoissa ja mutamaan kertaan saimme jopa koko nelihenkisen seurueemme samaan kuvaan. Kuvat kertovat aina enemmän kuin tuhat sanaa, sen voi vain todeta. Ilta kruunattiin paluumatkalla Mc Donaldsin illallisella, jossa pääsin maistelemaan paikallista erikoisuutta El Mac’ia. Vehnäleipään (ei sämpylään!) tehty hampurilainen oli oikein maukas, suolainen kuten kaikki ruoka täällä Espanjassa! - Ihana retkiporukkamme. Taustalla Teide. Euroopan korkein toimiva tulivuori.

- Ten Bel - Teneriffan Helmi

Viikon toista retkeä oli suunniteltu viikkoja, tosin sisältö oli kaikille retken osallistujille yllätys. Retkemme suuntasi kohti Ten Beliä. Ten Bel on 1970-luvulla rakennettu loma-alue Teneriffan eteläkärjessä. Alue on rakennettu ennen Playa de las Americasin aluetta ja on ollut kukoistava lomakohde aikanaan. Alue on erityksissä kaikesta muusta, paitsi merestä. Aikanaan alueella vallalla ollut arkkitehtuuri ihannoi harmaata betonia, terassiparvekkeita ja taas toisaalta suomalaisista lähiöistäkin tuttua matalaa laatikkomaista rakentamistyyliä. Alue on ollut lomalaisten suosiossa erityisesti 1980-luvulla ja suomalaisetkin matkanjärjestäjät (kuten työnantajanikin) on järjestänyt valmismatkoja alueelle runsain määrin.

- Kaunis (entinen) viherkenttä Ten Belissä

Olimme kuulleet alueesta huhuja ennen retkeämme. Se ei olut kaunista kuultavaa. Suomalaisia matkailijoita alueella ei ole nähty sitten vuoden 2003, paitsi ehkä niitä onnettomia, jotka ovat 1980-luvulla ostaneet lomaosakkeen alueelta. Kuvitelmamme tulivat toteen perjantai-iltapäivänä, kun koko opasporukkamme matkusti neljällä taksilla kohti Ten Beliä. Taksikuskeista puolet eivät tienneet missä paikka on, ja saimme vihdoinkin käyttää lausetta ”Follow that taxi!”.


- Kauniita betonihotelleja Ten Belin rannalla

Perille päästyämme meitä odotti neuvostoaikainen, DDR henkinen betoniviidakko, josta kukoistus oli kaukana. Alueen pääportti, massiivinen betonirakennus, toimi aikanaan koko alueen päävastaanottona, josta sai palvelua 24h/ vrk. Alueella oli ennen ollut paljon viheralueita ja palveluita asiakkaille. Nyt jäljellä oli karut betoniset ulkokuoret, hiekottuneet nurmikot ja rapistuneet ohjetaulut. Aiemmin ravintolan edessä sijainnut lounaslista ilmoitti hampurilaisten hinnaksi 950 ja juomia sai 500 rahalla. Mitäköhän valuuttaa nuo mahtoivat olla? Ei ihan euroaikaisia, sen totesimme. Kaiken tämän ymmärtäisin, jos koko alue olisi autioitunut. Mutta asia ei kuitenkaan ole näin. Jopa yksi skandinaavinen matkanjärjestäjä tekee alueelle yhä valmismatkoja! Paikka kuhisi myös hollantilaisia lomailijoita. Muutama meren rannan hotelleista oli paremmassa kunnossa, mutta betoniset massahotellien hotellihuoneet toimivat tätä nykyä paikallisten asuntoina. Kaiken kaikkiaan näky oli karu ja uskomatonta, että tuollainen alue voi olla vilkkaasti matkailulla Teneriffan saarella!

Matkailua, sitähän tämä on. Saan elämäni välillä kuulostamaan vapaa-ajalta, vaikka suurin osa päivistä kyllä menee töissä! Huomattava ero suomalaiseen elämääni on TV:n ja Internetin puuttuminen kotoa: ehdin tehdä kaikkea muuta hirveän paljon enemmän, kun ei ole noita kahta viihdekeskusta käytössä. Paljon on tehty erilaisia asioita yhdessä opaskavereiden kanssa. Iltaisin kokoonnumme olohuoneeseemme (=alakerran brittipubiin), päivisin kahville/lounaalle, ostoksille, altaalle. Vapaa-aika on rajoitettua ja sitä käytetään hyväksi aika kun on mahdollista. Tosin nukkuminenkin on suosittu tapa viettää aikaa; päiväunet ovat yleisiä ja ihana tapa, kun työajat ovat kirjavat. Joskus illat venyvät pitkiksi, ja aamut aikaisiksi kun lähdetään viemään asiakkaita kentälle tai retkelle. Epäsäännölliseen elämänrytmiin tottuminen vei aikansa, mutta nyt nautin siitä ja muistelen opiskeluaikoja. Silloinkin arkiaamuisin pystyi kääntämään kylkeä sängyssä ja odottelemaan kellon soimista, vaikka ulkona onkin jo ihan valoista.

Asiakas on aina oikeassa

Asiakaspalvelua, sitähän tämä työ on. Haetaan lentokentältä, pidetään tervetulotilaisuuksia ja hotellitapaamisia, päivystetään palvelutoimistossa sekä puhelimessa. Viihdytetään ja huolehditaan lomailijoista retkillä. Tämän työn ydin on asiakkaissa - mahdollistetaan heille mahdollisimman hyvä ja laadukas loma. Itsestä se on kiinni, kuinka hyvin työnsä tekee. Yksi ylimääräinen puhelinsoitto pelastaa monen lomapäivän, pienistä asioista se lähtee. Tänäänkin palvelin tanskalaisia lomalasia pankkiautomaatin käytössä. Eilen saksalaisia löytämään heidän oman matkanjärjestäjän palvelutoimiston. Aina ei voi pidättäytyä vain omissa oranssisissa asiakkaissa. - Näkymää naapurikaupunkimme Los Christianoksen satamasta

Viime viikkojen aikana olen kiertänyt läpi Kanarian saarten laajimman ja laadukkaimman retkivalikoiman. Olen käyty merellä, vuorella, saarella, kaupungissa ja eläinpuistossa. Kaikissa paikoissa on ollut hienoja hetkiä, upeita maisemia ja tunnelma kohdallaan, mutta suosikkini pidän naapurisaaremme vierailua. Viime viikkoinen retkemme La Gomeran saarelle oli uskomaton. 28 km päässä sijaitseva saari on kolmestatoista Kanarian saaresta toisiksi pienin. Atlantin rusinaksikin kutsuttu saari tunnetaan parhaiten saaren pääkaupungin San Sebastianin satamasta. Sieltä yksikin kuuluisa tutkimusmatkailija Kolumbus lähti 1400-luvulla kohti tuntematonta - tavoitteena löytää merireitti Intiaan.

- Tästä kaivosta otettin vettä mukaan Kolumbuksen retkelle 1492 Amerikkaan

Me emme etsineet merireittiä, vaan itse etsin ja löysin saarelta rauhan. ”Turistirysässä” elettyäni 2,5 viikkoa kaipaan rauhaa ja sitä löysin saarelta. Saari on alun perin syntynyt muiden saarien tapaan tulivuoren purkauksesta kymmeniä miljoonia vuosia sitten. Gomeran saarella pinnanmuodostumat ovat hurjia: paljon vuoria ja niiden välissä syviä rotkoja ja laaksoja. Maisemat bussista kapeilla vuoristoteillä menivät suoraan sydämeeni! Välillä maisemat muistuttivat Taru Sormusten Herrasta elokuvan maisemia, välillä mieleen tuli E-Amerikan ylängöt. Kaunista vehreää vuoristomaisemaa ja pengerrettyjä viljelysalueita. Saaren keskiosassa on Unescon maailman perintökohteena olevaa metsikkö: laurisilva metsää, joka muistuttaa enemmänkin satu peikkometsää kun todellista metsää. Metsä on peräisin ajalta ennen jääkautta, jolloin tuon kaltainen metsikkö peitti koko välimeren alueen. Korkeita kanervia ja vehreää aluskasvillisuutta. Ja se hiljaisuus, mikä metsässä vallitsi, oli hurmaava. Kaiken kaikkiaan ihana saari, jota saan ihailla päivittäin. Saari nimittäin näkyy kirkkaina päivinä täältä meidän saaren rannalta isona möykkynä, joka kohoaa merestä.
- Näkymiä Gomeran saarelta. Metsää, metsää, metsää. Ja Kolumbuksen muna. Entinen tulivuoren sydän, jonka ympäriltä on eroosio vienyt muun kivimateriaalin.

Se, mikä tekee tästä työtä niin mukavaa, on erinomaiset työkaverit. Meitä on täällä reilu kymmenen opasta tällä hetkellä ja kukaan meistä ei ole samanlainen tai ole samasta paikasta kotoisin. Mielenkiintoisia persoonia, joista jokainen kantaa neulasen kekoon, jotta työt saadaan tehtyä. Jokainen tietää, että jos kaikki tekee työaikana mahdollisimman paljon, ei kenenkään tarvitse istua iltoja toimistolla. Vaan voi nauttia lämpimistä illoista vapaalla. Ihania uusia ystäviä olen täältä saanut, joiden kanssa on tullut vietettyä paljon aikaa. Ollaan käyty uimassa, syömässä ja alakerran pubissa. Meidän kantapaikka on brittipubi, josta saa eurolla pienen oluen ja puolellatoista eurolla kunnon siideriä. Vielä ei kertaakaan ole tarvinnut istua sisällä, ulkona ollaan istuttu, välillä vähän hulluinakin suomalaisina… Tulevana vapaapäivänä olisi tarkoitus lähteä ajelemaan saaren länsipuolelle parin kollegan kanssa. Pois tutuista ympyröistä, pois menosta ja melskeestä. Pienet vuoristotiet kutsuvat ja toivottavasti opasautostamme löytyy vetoa, jotta ei jäädä johonkin vuoristokylään jumiin. Tosin, voisihan sekin olla toisaalta kokemus. Eli jos tarina ei tällä sivustolla päivity piakkoin, voitte sulkea silmänne ja kuvitella elämääni pienessä kanarialaisessa kylässä.

Vesi vanhin voitehista

Vesi – elämän ehto. Sitä tarvitaan, jotta voidaan elää. Elämän perusta. Saarelaisena veden arvo ja voima on muuttanut täysin merkityksensä tällaisen suomalaisen ajatuksissa. Suomessa vesi on meille kaikille itsestäänselvyys, jota ei tule ajateltua sen enempää. Sitä tulee puhtaana kraanasta, jopa vessasta ja monissa puroissakin solisee puhdas vesi. Täällä tilanne on hieman erilainen. Teneriffa on yhdessä muiden Kanarian saarten kanssa eristyksissä mantereesta ja kelluu keskellä Atlanttia muiden saaritovereidensa kanssa. Meri ympäröi saarta kaikkialta (yllätys!) ja tuo saarelle suuren vesivaran päivittäiseen elämään; saaren vesijohtovesi suodatetaan merivedestä. Siksi sen juomista ei suositella. Veteen lisätään sen puhdistamisvaiheessa monia kemikaaleja ja veden kalkkipitoisuus on moninkertaista verrattuna kotimaiseen veteen. Hyvänä esimerkkinä siitä voisin mainita edellisen asukkaan, joka on kodissamme käyttänyt asuntoon kuuluvaa höyrysilitysrautaan vesijohtovettä. Seurauksena on se, että kaikkiin silitettäviin vaatteisiin tulee paksu valkea kalkkikerros käytettäessä höyrytoimintoa. Mukavaa raidoitusta mustille silitettäville vaatteille.
Meren voiman olen myös nähnyt ja kokenut tällä viikolla. Kaksi meriretkeä on todistanut taas kerran minulle, kuinka hieno luonnon osa meri oikeasti on. Meri on armoton, mutta kuitenkin niin hieno. Antaa elinympäristön monille elukoille, kuten delfiineille ja lyhyteväpallopäävalaille. Kaksi edellä mainittua asustelevat kovin mielellään Teneriffan edustalla ja niitä lähdetäänkin bongailemaan monilla eri aluksilla lomalaisten toimesta. Kahden meriretken saldo tällä viikolla on: kaksi erillistä delfiini ja yksi valasbongaus. Loistavia retkiä kumpikin! Retken kruunasi pulahdus Atlantin aalloilla yllytyksen hulluna kollegan toimesta – pitäähän sitä nyt lähteä mukaan, jos seuraan kutsutaan. Meriveden lämpötila tällä hetkellä on n. +20C, mikä sopii oikein hyvin minulle. Olenhan viimeksi pulahtanut mereen juhannuksen jälkeen Turussa ja veden lämpötila ei paljoa ylittänyt +10C.

Koska juomavesi ei ole Teneriffalla juomakelpoista, tulee kaikki juomavesi kantaa kaupasta pullotettuna. Ajatuksena aika kauhea suomalaiselle, mutta helpotusta tuo se tieto, että suurin osa vedestä pystytään ottamaan varastoon saaren omista pohjavesivarastoista vuorilta ja puhdistamaan sekä pullottamaan sieltä juomavesikäyttöön. Tätä vettä kannetaan sitten paikasta toiseen. Kotona tulee aina olla varasto vettä, laukussa vesipullon tulee olla aina täytetty, kahvia keittäessä pitää muistaa, että vesi otetaan pullosta. Kuinka monimutkaista… sen todistaa toissa-aamun toilailu aamulla, kun huomasin juovani vesijohtovettä ottaessani särkylääkkeitä. Se, mikä päänsärkyni oli aiheuttanut, oli tosin vettä vahvempaa…

Talonyhtiössämme on uima-allas. Siellä saa vapaasti köllötellä aurinkoisina vapaahetkinä, joita tosi ei turhaan liikene. Mutta silloin kun mahdollisuus on, niin sieltä minut löytää. Ihanaa lämpöä ja vedessä pulikoimista. Siellä saa olon tuntemaan jotenkin niin lomalaiselta, kun ympärillä olevat ihmiset viettävät sitä ikuista lomaa.

Tänään olin ensimmäistä kertaa oikeasti töissä. Siis toimiston ulkopuolella. Sain pukea oranssin työunivormuni päälle, sitoa huivin kaulaani, kiinnittää nimikylttini rintaan ja hymyillä reilulle parille sadalle uudelle lomalaiselle lentoasemalla. Ihana tunnelma. Nautin joka hetkestä, mikrofoniin puhuminen bussissa ei pelottanut ja sain sanottua melkein kaikki sen minkä olin suunnitellutkin. Se mikä teki päivästä erityisen, oli se, että tänne satoi viime yönä lunta. Tai siis saaren korkeimpaan kohtaan satoi, mutta samalla saarella kun ollaan, niin voin sanoa asuvani lumisella saarella. Teiden tulivuoren huipulle satoi eilen valkoinen peite, jonka kollegani huomasi tänään aamulla ajaessaan autoa. Meinasi sen liikenneympyrän keskikohta kärsiä, kun Teiden huippua piti ihailla ajaessa. Voin sitten vanhana mummona kiikkustuolissa muistella samassa ajatuksessa Teiden lumihuippua ja ensimmäistä päivää oranssissa univormussani. Tämä kuuluu niihin hetkiin joita eivät muutu ajan kuluessa, once in a life time moments.

Euroopan tulisimman katon valloitus

Alkuviikko meni työn merkeissä. No sitä kai tänne tultiin tekemäänkin, jotenka hyvä näin. Vapaapäivää ei tuntunut näkyvän missään, mutta seuraavassa työvuorolistassa oli jotain merkkiä sellaisesta. Lauantaina heti vapaata. Ihanuus.

- Kotini. Parveke on vasemmassa alakulmassa.

Maanantai meni ympäristöä tutkiessa ja hotelleihin tutustuttaessa. Käytiin alueen kaikissa hotelleissa, joihin asiakkaamme kaudella majoittuvat. Pitää tietää miten check-in toteutuu, missä huoneet ovat, mistä saa ruokaa ja missä voi uida. Näin varmistetaan hyvä asiakaspalveluntaso. Tietenkään hotellit eivät toimi samalla kaavalla kaikkialla ja sen sain taas todistaa kun kävimme eri hotelleissa. Ei ole standardoituja lomakkeita, mitä asukkaiden pitää täyttää, huone 101 ei suinkaan aina sijaitse ensimmäisessä kerroksessa ja hotellissa voi puuttua osia huoneita. Mutta alueemme hienoimmassa viiden tähden hotellissa saimme nähdä sviitin, josta todellakin oli upeat näkymät Atlantin aalloille. Hulppeat olot olisi siellä, mutta en tiedä voittiko tunnelmallaan Kalastajatorppaa, jossa on tullut useaan otteeseen yövyttyä. - Näkymää hotellin sviitistä rannalle.

Teneriffahan on aikanaan saanut syntynsä tulivuoren purkauksesta ja siksi saaren maaperä on laavakiveä. Saaren keskiosassa sijaitsee Euroopan vierailluin kansallispuisto Teiden kansallispuisto.

- Teide. 3718m.

Puisto sijaitsee yllättäen korkeammalla kuin mitä Suomessa missään pääsee. Alueen huippu, joka on myös koko Espanjan korkein huippu ja samalla myös Euroopan korkein toimivan tulivuoren huippu on Teide. Tiistai meni retkeillessä kansallispuistoon. Raskasta, tiedetään. Matkamme alkoi aamusta ja keräsimme bussilastillisen lomalaisia kyytiin ja matkasimme ylös serpentiini-tietä pitkin kohti n. 2800 metriä, josta loppumatka taittui kabiini-hissillä. Ihania näkymiä, ei ihme, että siellä on kuvattu useita kuu-aiheisia elokuvia. Sen verran karua siellä oli! Ja suomalaisena kun tiesin, että varustuksesta kaikki on kiinni, olin pakannut reppuun mukaan sormikkaat. Tapauksen huvittavuus loppui siinä vaiheessa kun yli kolmessa tuhannessa metrissä tuuli ja olin ainoa, jonka käsiä ei paleltanut. Hih.- Retkeilijä Euroopan katolla.

Keskiviikkona oli tarkoitus päästä ihailemaan delfiinejä merelle, mutta retken aihe vaihtui Teneriffan ensimmäiseen pääkaupunkiin suuntaavalle La Lagunan kaupunkikierrokselle. Vaikka vettä tuli taivaalta (joo, kyllä täälläkin paratiisissa aina välillä sataa), oli hienoa tutustua Unescon maailmanperintö-kohteeseen, jonka jälkeen ajelimme hurjia kapeita vuoristoteitä saaren pohjoisosaan kärkeen vierailulle pieneen kalastajakylään. Sen verran syrjässä mustekalaa tarjoava ravintola sijaitsi, että kännykätkään eivät siellä löytäneet kuuluvuutta. Paluumatkalla kuljettajamme otti yhteen kallioseinän kanssa ja yllättäen hävisimme kisan. Tuloksena ehjä kallioseinä ja palasina oleva bussin sivupeili. Ja hieman järkyttynyt retkiopas.

- Siinä se on. Rikki mikä rikki.

Retkeilyä, työhön orientoitumista, lentokentällä vierailua ja ympäristöön tutustumista. Sitähän tämä on. Arkea, jossa ei tunneta syksyisiä iltoja tai säännöllisiä työtunteja. Mutta aina kun tuntuu siltä, voi poiketa suomalaisessa karaoke-ravintolassa juomassa suomalaista siideriä tai ostaa kaupasta näkkäriä. Kohta voi lukea päivittäin iltapäivälehtiäkin. Kummallinen minisuomi, hieman ehkä epätodellinen maailmahan tämä on!

Playa de las Américas

Tällä nyt sitten ollaan. Uudessa kodissa ja uusissa ympyröissä. Mieletöntä. Matkani kohti lomaunelmaa alkoi Helsinki-Vantaan lentoasemalta lauantaina aamulla. Yhdessä muiden 219 asiakkaan kanssa, tai tässä tilanteessa ne ovat vielä lomalaisia. Kone oli lentoyhtiön perinteiden mukaisesti myöhässä, ei mikään ylläri. Mutta lento oli aika kivuton, vaikka käytävällä oli non-stop jono WC:hen ja satuinhan istumaan käytäväpaikalla. Kuinka ärsyttävää.

Teneriffalle saavuttaessa lämpöinen etelän tuulahdus otti minut vastaan ja tiesin tulleeni oikeaan paikkaan. Lämpö ja aurinko= ihanuus. Kentällä oli pirteiden oranssipukuisten oppaiden lisäksi vastassa ihana uusi kämppikseni Kalle, joka olikin jo tuttuja opaskurssin vetäjäporukasta. Oli todella tervetullut olo!

Uusi kotini on siisti. Jaan sen tosiaan opaskollegani kanssa, mutta tilaa riittää. Meillä on kolmio, jossa on lisäksi keittiö ja omat kylpyhuoneet. Kaksi parvekettakin löytyy, joista toinen tosin toimii kodinhoitohuoneena. Kaiken tämän lisäksi asunto on aika uusi, kävelymatkan päässä toimistolta ja parasta ehkä on se, että parvekkeelta ja oman huoneeni ikkunasta on merinäköala! Voin siis tuijotella Atlanttia aina kotona ollessani. Huippua. Talossa asuu muidenkin matkanjärjestäjien oppaita, jotenka rappukäytävässä kuuluu paljon puhuttavan muita kieliä.

Työn makuun olen jo päässytkin, paljon on observoimista, eli uuden asian oppimista ja toisten työn seuraamista. Niin paljon tulee tietoa, kun sitä voi vaan ottaa vastaan. Kaikkea pitäisi kirjoitella ylös, mutta ei kaikkea tosiaan voi oppia samalla kertaa. Itse pitää tajuta omat rajansa, vaikka koko ajan pitää yrittää parhaansa.

Ensimmäisenä iltana kävimme porukalla syömässä. Tosin aika amerikkalaista ruokaa, mutta oli kiva nähdä paikan opasporukkaa. Tällä hetkellä meitä on paikalla 9 henkeä ja paria vielä odotellaan. Isohko porukka, mutta kyllähän asiakkaitakin riittänee. Parhaimmillaan heitä tulee paikkaan tuhatkunta/viikko.

Hankin espanjalaisen puhelinliittymän. Toimiston viereinen intialainen elektroniikkakauppa niitä tarjoaa ja siinähän käytiinkin matkan ensimmäinen taistelu. Onneksi kollegani oli kertonut, että liittymästä ei saa maksaa enempää kuin 25 euroa. No totta kai myyjä-mies yritti huijata minulta liittymästä 40 euroa. Onneksi pysyin tiukkana ja olinkin palauttamassa sim-korttia hänelle, kun hän myöntyi erikoishintaan 25 euroa. Luuli huijaavansa turistia, mutta joutuikin tiukkana pysyvän oppaan hampaisiin. Hih.

Tänään olisi ohjemassa ympäristön obsausta, jota tehtiin eilenkin. Eilen tosin autolla, tänään kävellen. Pitäisi oppia, missä on alueen ravintolat, apteekit, kaupat ja muut palvelut, joita voin ensi viikosta eteenpäin neuvoa asiakkaille. Onneksi ulkona paistaa aurinko ja matkat eivät ole pitkiä!

Loppuviikon ohjelma on jännä. Huomenna pääsen retkelle Espanjan korkeimmalle vuorelle Teidelle, keskiviikkona delfiiniristeilylle, torstaina lentokentälle ja perjantaina tervetulotilaisuuteen. Kaikista pitäisi oppia kaikki, jotta lauantaina voisi tehdä ensimmäisen oikean työpäivän.

Jänniä hetkiä siis täällä. Palaan valokuvien kanssa seuraavassa postauksessa, kun saan ne siirrettyä kamerasta koneelle!

Pitkään itänyt unelma, joka vihdoinkin toteutuu!

Vähän jänskättää. Pitää myöntää. Matka kohti tuntematonta alkaa huomenna aamulla. Henkisesti se alkoi jo tänään, kun piti hoitaa kaikenlaisia käytännönjuttuja. Käydä vakuutusyhtiössä, kirjastossa (jossa huomasin, että kirjastokortti on jo pakattu jonnekin muualle kun lompakkoon, sori kirjapiiriläiset), kaupassa ja lounastamassa ex-kollegan kanssa. Mukaan tuli hankittua kaikkea pientä, jonka määrän tuoma katastrofin laajuus selvisi vasta nyt, kun pitäisi pakata. Toimin aikuismaisesti ja poistuin paikalta. Jos vaikka tavarat itse löytäisivät itse laukkuunsa. Samanlainen tunne kun koulussa edellisenä iltana ennen koetta huomatessaan, että ei ole lukenut kokeeseen. Silloinhan ainoa keino on laittaa kirja tyynyn alle ja toivoa tiedon siirtymistä aivoihin. No totta, en uskonut tuohon tekniikkaan silloinkaan, niin miksi uskoisin nyt? Eli niskasta kiinni, tavarat ulos laukuista, karsinta ja uudelleen pakkaus. Tuli mieleen, että tarvitaanko matkalla neljää vyötä, 8 paria kenkiä ja 22 t-paitaa? Ei ehkä. Tai toivotaan, että ei, koska nyt niitä kaikkia ei ole laukuissa mukana.

Mutta uskoisin, että kaikki tarpeellinen on mukana. Rohkeus, perheen ja hyvien ystävien tuki ja luotettava työnantaja. Eilen illalla hyvät ystävät teekkarit olivat koonneet kasaan porukan ihania tyttöjä ja yhden mystery manin ja vietettiin oikein hilpsakka ilta kerrassaan. Kiitos, kumarrus ja hymy (koska siitä mut muistetaan), nyt olen valmis matkalle aurinkoon.

Kone kohti Teneriffaa lähtee siis huomenna aamulla. Matkaan lähtee 219 turrea ja minä. How cool is that? Awesome :o) Kentältä pitää vielä löytää vaatelähetys ja lentoliput, sitten voi asettua muiden kanssa kilometrin mittaiseen jonoon. Voihan olla, että jos ei jonota, koneeseen ei mahdu. Tai niin ainakin oululaiset taitava luulla (hih, anteeksi jo etukäteen p-suomalaiset). Lentokentällä tunnelma on aina niin samanlainen. On lähtijöitä, sitten on palaavia ja heitä vastassa olevia. Tunnelma on joka tapauksessa erityinen. Odotan jo pelkästään sitä ihan innolla.

Lähtö lähestyy, MIELETÖNTÄ!!! All my bags are packed, I’m ready to go.

Matkalla, mutta silti kotona

Vietin viime viikonlopun kotona. En siis Suomessa, vaan pienessä amerikkalaisessa kylässä nimeltään Harborcreek. Palasin melkein kahden vuoden tauon jälkeen takaisin kotiin. Tällä kertaa siellä ei mikään ollut muuttunut, mutta minä olin. Ensimmäistä kertaa olin itsenäinen 27-vuotias, enkä paikallisista riippuvainen vaihto-oppilas. Tai ainakin siltä tuntui. Autolla on kummallinen vaikutus paikallisessa kulttuurissa.

Road-trippimme alkoi perjantaina kohti pohjoista vuokra-autolla. Sillä, jonka piti olla ”compact car” ja joka osoittautui tila-autoksi. Vitsikästä ja oikein mukavaa. Menomatka meni yllättävän kivuttomasti (kiitos mahtavan seuran) tompan ohjatessa meitä läpi satojen kilometrien matka. Olihan matka verrattavissa Helsingistä Ouluun pituisella reissulla!

Viikonlopun aikana tehtiin NIIN paljon amerikkalaisia asioita. Käytiin shoppailemassa, katsomassa Marching Band kilpailua, baarissa jossa taustalla huusi amerikkalaisen fudiksen peli, kirkossa ja pyhäkoulussa (!), viinirypälefarmilla, tyhjentämässä yksi Wal-Mart sekä laittamassa tekokynnet. Näiden tapahtumien välissä nautittiin amerikkalaisen ”isäntäperheemme” seurasta. Vicky & Gary sekä kaksi karvaisempaa otusta Abbey ja Kelsey avasivat meille kotinsa ja tarjosivat meille ihanat puitteet viikonlopulle. Muistoksi kannoimme mukanamme kurpitsojen, kotitekoisen viinin ja muiden ostosten lisäksi lämpimiä muistoja sekä kotikutoisen ja lämminhenkisen tunnelman.

Ennen matkaa pitää valmistautua

Matkalla maailmalle. Mistä kaikki alkoi? Siitä kai kun piti lähteä aikanaan viettämään vuotta Amerikkaan. Sen jälkeen paljon on tapahtunut ja tähän on päädytty. Laukut on pakattu ja nenä on kohti etelää. Mitään ei voi tehdä ilman valmistautumista ja sen aloitinkin matkalla Amerikkaan (taas). Kaikki alkoi täältä, niin päätin, että matkani aurinkoonkin alkavan täältä. Finnairin AY 005 (jolla matkustin 10v. sitten vaihtariksi) lennätti minut Isoon Omenaan, jossa odotti matkani hostess kirsusein. Tyttöjen viikonloppu huipentui Peter Pan bussimatkaan, jossa viihdytimme kanssamatkustajia kuvashowlla vuosien varrelta. Vallan ihania muistoja tuli mieleen!

Turisteilua maan pääkaupungissa voin lämpimästi suositela kaikille! Paljon on nähtävää kauniissa ympäristössä. Ensimmäinen lomapäivä meni täysin tunnelman aistimisessa ja paikkoja ihaillessa. Illalla sain vielä ruokailla mukavassa seurassa kreikkalaista ruokaa ja seurailla viinin voimalla presidenttiehdokkaiden keskustelua television välityksellä. Vallan viihdyttävä päivä ja uskon, että niitä seuraa lisää tämän matkan aikana. Loppuviikon agenda on: turismeilua pääkaupungissa, auton vuokrailua ja roadtrippiä kohti pohjoista kotikylääni. Elämme mielenkiintoisia aikoja...

Lisää kuvia ja tunnelmia seuraa seuraavassa matkaraportissa!