Retkellä

Viime viikolla retkeilin. Kun asuu poissa kotimaasta, tulee tehtyä matkoja asuinympäristön ulkopuolelle. Suomessa olisi paljon nähtävää, mutta harvemmin sitä tulee lähettyä minnekään. Tosin viime kesänä yllätinkin itseni monesti retkeltä; ihania muistoja esim. Hangosta ja Tampereelta. Retkelle lähtö ilman sen suurempia suunnitelmia on ehkä parasta. Matkalta löytää kaikenlaista kivaa ja yllätykset tekevät retkestä huippua. Viime keskiviikkona oli sovittu opaskavereiden kanssa, että lähdetään autoilemaan. Sen tarkempaa suuntaa ei oltu sovittu. Kun auto oli startannut kotimme edestä, kysyi kuski, että minnekäs suunnattais? Pohjoista kohden saaren länsiosaa pitkin vei tiemme kohti vuoristoisia serpentiiniteitä. Matkalta löytyi monta pientä kaunista kylää ja matkamme pääkohteena oli Mascan kylä Teneriffan länsiosassa. - Mascan kylä

Kylään rakennettiin tie vasta 1980-luvulla ja legendan mukaan merirovot olisivat rakentanet kylän aikanaan aarteidensa säilytyspaikaksi. Liekö taru totta, sitä en tiedä, mutta upealla paikalla kylä todella sijaitsi. Retkilounas pienessä paikallisessa ravintolassa osoittautui hyväksi ja ravitsi matkalaisia kohti uusia haasteita. Auto suunnattiin kohti saaren pohjoisrannikkoa ja siellä saaren läntisintä rantaa, jossa tiedettiin sijaitsevan majakka. Aina täytyy olla syy miksi ajetaan ja yleensä alkuperäinen syy osoittautuu pieneksi syyksi matkan varrella kertyneille kokemuksille. Ajaessamme rannikkoa kohden, oli tien varrella varoituskylttejä putoilevista kivistä ja omalla vastuulla ajamisesta tiellä. Eli omalla vastuulla etenimme. Hieman meitä epäilytti, mutta jatkoimme eteenpäin kallion reunalle rakennetulla tiellä. Saavuimme niin uskomattomille kallionkielekkeille. Alapuolella meri pauhasi ja tuuli tuiversi. Mielettömät maisemat! Majakka sijaitsi kallionreunalla ja jakoi näin etelästä ja pohjoisesta tulevat merivirrat. Kallion kielekkeen toisella puolella tyrskysi ja toisella puolella oli tyyntä. Huimaa.

Päivän teemana oli erilaiset ryhmäkuvat. Niitä otettiin erilaissa kokoonpanoissa ja mutamaan kertaan saimme jopa koko nelihenkisen seurueemme samaan kuvaan. Kuvat kertovat aina enemmän kuin tuhat sanaa, sen voi vain todeta. Ilta kruunattiin paluumatkalla Mc Donaldsin illallisella, jossa pääsin maistelemaan paikallista erikoisuutta El Mac’ia. Vehnäleipään (ei sämpylään!) tehty hampurilainen oli oikein maukas, suolainen kuten kaikki ruoka täällä Espanjassa! - Ihana retkiporukkamme. Taustalla Teide. Euroopan korkein toimiva tulivuori.

- Ten Bel - Teneriffan Helmi

Viikon toista retkeä oli suunniteltu viikkoja, tosin sisältö oli kaikille retken osallistujille yllätys. Retkemme suuntasi kohti Ten Beliä. Ten Bel on 1970-luvulla rakennettu loma-alue Teneriffan eteläkärjessä. Alue on rakennettu ennen Playa de las Americasin aluetta ja on ollut kukoistava lomakohde aikanaan. Alue on erityksissä kaikesta muusta, paitsi merestä. Aikanaan alueella vallalla ollut arkkitehtuuri ihannoi harmaata betonia, terassiparvekkeita ja taas toisaalta suomalaisista lähiöistäkin tuttua matalaa laatikkomaista rakentamistyyliä. Alue on ollut lomalaisten suosiossa erityisesti 1980-luvulla ja suomalaisetkin matkanjärjestäjät (kuten työnantajanikin) on järjestänyt valmismatkoja alueelle runsain määrin.

- Kaunis (entinen) viherkenttä Ten Belissä

Olimme kuulleet alueesta huhuja ennen retkeämme. Se ei olut kaunista kuultavaa. Suomalaisia matkailijoita alueella ei ole nähty sitten vuoden 2003, paitsi ehkä niitä onnettomia, jotka ovat 1980-luvulla ostaneet lomaosakkeen alueelta. Kuvitelmamme tulivat toteen perjantai-iltapäivänä, kun koko opasporukkamme matkusti neljällä taksilla kohti Ten Beliä. Taksikuskeista puolet eivät tienneet missä paikka on, ja saimme vihdoinkin käyttää lausetta ”Follow that taxi!”.


- Kauniita betonihotelleja Ten Belin rannalla

Perille päästyämme meitä odotti neuvostoaikainen, DDR henkinen betoniviidakko, josta kukoistus oli kaukana. Alueen pääportti, massiivinen betonirakennus, toimi aikanaan koko alueen päävastaanottona, josta sai palvelua 24h/ vrk. Alueella oli ennen ollut paljon viheralueita ja palveluita asiakkaille. Nyt jäljellä oli karut betoniset ulkokuoret, hiekottuneet nurmikot ja rapistuneet ohjetaulut. Aiemmin ravintolan edessä sijainnut lounaslista ilmoitti hampurilaisten hinnaksi 950 ja juomia sai 500 rahalla. Mitäköhän valuuttaa nuo mahtoivat olla? Ei ihan euroaikaisia, sen totesimme. Kaiken tämän ymmärtäisin, jos koko alue olisi autioitunut. Mutta asia ei kuitenkaan ole näin. Jopa yksi skandinaavinen matkanjärjestäjä tekee alueelle yhä valmismatkoja! Paikka kuhisi myös hollantilaisia lomailijoita. Muutama meren rannan hotelleista oli paremmassa kunnossa, mutta betoniset massahotellien hotellihuoneet toimivat tätä nykyä paikallisten asuntoina. Kaiken kaikkiaan näky oli karu ja uskomatonta, että tuollainen alue voi olla vilkkaasti matkailulla Teneriffan saarella!

Matkailua, sitähän tämä on. Saan elämäni välillä kuulostamaan vapaa-ajalta, vaikka suurin osa päivistä kyllä menee töissä! Huomattava ero suomalaiseen elämääni on TV:n ja Internetin puuttuminen kotoa: ehdin tehdä kaikkea muuta hirveän paljon enemmän, kun ei ole noita kahta viihdekeskusta käytössä. Paljon on tehty erilaisia asioita yhdessä opaskavereiden kanssa. Iltaisin kokoonnumme olohuoneeseemme (=alakerran brittipubiin), päivisin kahville/lounaalle, ostoksille, altaalle. Vapaa-aika on rajoitettua ja sitä käytetään hyväksi aika kun on mahdollista. Tosin nukkuminenkin on suosittu tapa viettää aikaa; päiväunet ovat yleisiä ja ihana tapa, kun työajat ovat kirjavat. Joskus illat venyvät pitkiksi, ja aamut aikaisiksi kun lähdetään viemään asiakkaita kentälle tai retkelle. Epäsäännölliseen elämänrytmiin tottuminen vei aikansa, mutta nyt nautin siitä ja muistelen opiskeluaikoja. Silloinkin arkiaamuisin pystyi kääntämään kylkeä sängyssä ja odottelemaan kellon soimista, vaikka ulkona onkin jo ihan valoista.