Onnen kasvamisen vuosi

En uskaltanut uskoa, että tämä päivä koskaan tulisi. Ehkä en uskaltanut uskoa, koska pelkäsin pettyväni. Tai en voinut kuvitella, koska näin konkrettiseen virstanpylvääseen ei olla ennen edetty. Meidän prinsessa täyttää tänään vuoden, ensimmäinen elinvuosi on takana. Ei tietenkään ilman pieniä arjen kommelluksia, mutta ne tekevät siitä vielä konkreettisemmin todellisen. Se minkälaisen kakun tai hiuskoristeen meidän sankari saa, on vähäpätöistä sen rinnalla, että hän on saanut lahjaksi vuoden elämän päiviä. Se on jotakin korvaamatonta, mitä meidän perheessä osataan arvostaa. Jotain, mihin kaikilla ei ole oikeutta. Se mitä vuoden aikana on fyysisesti tapahtunut, tyttö on kolminkertaistunut painonsa ja pituuskin on alkuperäisestä 1,5 kertainen. Opittuja taitoja on kaikki repertuaarissa oleva. Ehkä vielä enemmän on tapahtunut omassa luottamuksessani, uskossani hyvään. Siis siihen, että kaiken kokemamme jälkeen kaikki voi mennä hyvin! Uskon sen hidastaneen uskallustani kiintyä pieneen elämään,  koska en olisi kestänyt, jos minulta olisi viety jotakin todella rakasta pois. Mutta nyt uskallan alkaa uskomaan siihen, että saan seurata kasvua ja kehitystä rauhallisin mielin. Äidillisellä rakkaudella. Sellaisella, jolla olen etuoikeutettu rakastamaan tytärtäni!

Kaupunkityttö muuttaa maalle

Vuosikymmenen paljastus. Meidän perhe muuttaa maalle. Etäisyys pääkaupungista n. 48 km. Matka lähimpään kauppaan n. 5 km. Bussipysäkille n. 300 m. Siis pitkänmatkan bussipysäkille. Alueelle, jossa nykyisen alueen asuntotarjonnasta olisimme saanet 50-60m2 ja nyt saimme oman talon. Oman kodin ja pihamaan. Omenapuita, marjapensaita. Vihreää ruohoa, joka ei ole vehreämpää aidan toisella puolen. Vaan meillä, ikiomalla tontilla. 

Olen asunut koko elämäni valehtelematta Suomen parhaiden julkisten yhteyksien päästä pääkaupunkimme keskustasta. On ollut bussia, metroa, ratikkaa. Nopeita kaistoja, halpoja yövuoroja, ilmaisia parkkipaikkoja yms. Mahdollisuus pyöräilyyn. Voi niitä vapauden hetkiä, kun on voinut hypätä ihan minkä tahansa välineen kyytiin ja aina on löytänyt perille. Pilkkahinnalla ja nopeasti.

Nyt tämä kaupunkilainen tyttö hyppää perheensä kanssa tuntemattomaan ja muuttaa maalle. Meillä on pian oma keltainen talo, valkoiset ikkunapokat ja pihasauna. On lähdettä, kasveja ja peltoa. Ei tosin omaa, mutta tontti rajoittuu peltoon. Vai onko se niittyä? Mistä minä kaupunkilainen voisin tietää?

Vaikka muutos jännittää, samalla ajatus tuo rauhan mieleeni. Samalla lailla kuin n. 3,5 vuotta sitten kun suunnitelmat veivät pieneen Alppi-kylään Itävallassa. Sellainen sisäinen rauha, pieni innostus, ja samalla pelko uudesta. Onneksi matkaan ei tarvitse lähteä yksin, vaan menemme kolmin. Käsikädessä kohti hiljaisuutta.

Äitienpäivää

Kevään ilon juhlaa, johon kuuluu valkovuokot, ruusut ja valmiit aamiaiset. Ihana päivä, tietynlainen kevään aloitus. Täynnä iloa, kiitosta, lasten piirtämiä kortteja. Oman äitienpäiväni vietin erittäin ristiriitaisissa tunnelmissa. Tunnelmissa onnellisuudesta sekä muistoissa että tässä hetkessä. Mutta samalla myös suuressa ikävässä, kaipuussa siitä mitä joskus on ollut. Niistä rakkaista, jotka ovat karanneet tästä maailmasta ja jotka elävät muistoissamme. Äitini, poikani, mummoni… kaikki he olivat läheisesti mielessäni eilen. Ikävä on niin suuri, että ei tiedä miten pitäisi käyttäytyä. Saisiko vain käydä haudalla, sytyttää kynttilät ja muistella. Taas toisaalta haluan elää tässä päivässä ja nauttia omasta äitiydestä ja pienen tyttäreni läsnäolosta. Ihanasta elämästäni, jota rikastaa (rankatkin) muistot elävästä elämästä. Lainaan tässä saamaani tuntemattoman kirjoittamaa runoa, joka kuvastaa sitä voimavaraa, jota pieni enkelipoikani kuvastaa minulle. Sitä on vaikea pukea sanoiksi, mutta hän on se, joka on tehnyt minut ensimmäisen kerran äidiksi:

"Rakas äiti, vaikket voikaan nähdä minua, olen silti luonasi. 

Haluan toivottaa sinulle hyvää äitienpäivää. 

Kun pysähdyt katselemaan alkavan suven kauneutta, huomaat, 

kuinka saavun luoksesi jokaisen nuppunsa 

aukaisevan kukan myötä. 

Kun avaat korvasi kuuntelemaan, voit aistia läsnäoloni, 

pienten lintujen laulaessa sinulle -rakas äiti- 

äitienpäivälaulua minulta. 

Katso tämän päivän kauneutta, lämmintä säätä, 

halusin sen tuovan sinulle lohtua 

ja toivoa tähän päivään. 

Äiti, mun on täällä niin hyvä olla ja täällä on niin ihanaa, 

mutta en voi kertoa sinulle enempää, 

sillä muuten et jaksaisi enää olla siellä maanpäällä; 

sinulla on siellä vielä paljon tehtävää 

ja paljon annettavaa sisaruksilleni ja rakkaalle isilleni. 

Tukekaa toinen toisianne, 

minä täältä seuraan matkaanne enkelinä tiellänne. 

Huomaatko äiti, kuinka lähellä olen sinua tälläkin hetkellä; 

suljet vain silmäsi niin voit tuntea halaukseni, 

jonka lähetän täältä sinulle, kiitokseksi siitä ajasta, 

jonka saimme yhdessä olla. 

Rakastan ja odotan sinua äiti, aina!” 

Nyt on myös oma muistolaulu muistostani äidistäni, jonka voit kuunnella tästä.