Vuosi 2011 on tuonut tullessaan tämän ihmeellisen tasavuoden elämässäni ja ajattelinkin pohtia niitä asioita, mitkä liittyvät tähän ihmeelliseen täysiin vuosikymmeniin.
Tietenkin se tarkoittaa sitä, että on tasan kolme vuosikymmentä siitä kun äidilläni oli vähän raskaammat ajat. Isäni osasi nauttia tuoreesta roolistaan täysin. Suunnittelemalla Alppi-reissua isyysvapaalla. Loistavaa logiikkaa, joka hymyilyttää, mutta en usko, että hymyilytti äitiäni. Silloin ainakaan.
Kummitätini 30-vuotisjuhlia oli juhlittu juuri kun synnyin. Niissä juhlissa minulle keksittiin nimi, jonka äiti tyrmäsi täysin laitoksella. Niin kuin usein erinomaiset keksinnöt, jotka vaikuttavat maailmanhistoriaan, kestävät hetken tullakseen ulos kuuluisuuteen. Asiaa hetken mietittyään äitini oli hyväksynyt nimeni ja sain identiteettini.
Jotta tästä ei tulisi elämänkertaani, palataan takaisin nykyaikaan. 30 vuotta pidetään naisen elämän virstanpylväänä – tietynlaisena nuoruuden ja aikuisuuden rajapyykkinä. Ihminen asettaa erilaisia odotuksia omalle elämälleen ja tietyllä lailla yhteiskunta asettaa tiettyjä odotuksia tietynikäisille. Nämä paineet aiheuttavat ikäkriisin, jos odotuksia ei ole täytetty. Omalla kohdallani olen tyytyväinen. Olen saavuttanut elämässäni ne asiat, joita kuvittelin 30-vuotiaana saavuttavani. Tai kokeneeni. Toki on asioita, joita en ole toivonut kokeneeni, mutta elämässä kaikki ei mene suunnitellusti. Toisaalta onneksi.
Olen äiti, olen aviovaimo. Olen sisko, olen tytär. Olen kansainvälisen vaihto-oppilasjärjestön hallituksen jäsen. Olen asunnon ja auton omistaja. Olen hyvä ystävä. Olen terveystieteiden maisteri. Olen vapaaehtoistyön koordinaattori. Olen onnellinen. Mitä muuta olen? Siitä jatkoa seuraavalla kerralla.
1 kommentti:
...ja ihana kummitäti ja mahtava alppipupunen! Maailman paras pikkusisko.
Lähetä kommentti