Joillekin meistä työelämä ja ura on tärkeää. Itselleni se ei ole koskaan ollut tärkein asia elämässä, mutta kyllähän sitä töissä pitää käydä. Ihan taloudellisista syistä. Mutta ei ainoastaan. Jos se olisi ainoa asia, olisin varmaankin hieman helpommassa paikassa töissä. Tai valinnut hirmu paljon helpomman uran. Eli on sitä hieman motivaatiota, itsearvostusta tms. minullakin. Halu pärjätä, tehdä parhaimpansa tai auttaa muita.
Kun täyttää tämän maagisen iän, toivoisi, että olisi jonkinlaista pysyvyyttä elämässä. Työt tuovat sellaista. Ja koska olen kolmikymppinen, oli minullakin vuorossa sellainen ihmeellisyys allekirjoitettavana kuin toistaiseksi voimassa oleva työsopimus. Ei määräaikaisuuksia, ei kesätöitä, vaan työsopimus, joka oikeuttaa käymään töissä ennalta määräämättömän ajan. Hihii. Hassu tunne, kun voi miettiä, että joku kesä voisi olla oikea kesäloma. Ja lomarahojakin olisi tulossa tilille. Ei tällaista ennen ole käynyt elämässäni. Mutta toisaalta, en ole koskaan aiemmin ole ollut kolmikymppinen.
Jotta tästä tulisi mielenkiintoisempaa, kirjoitan kommenttikenttään tulleista kuvauksista itsestäni. Koska olen kolmikymppinen, voin keskittyä itseeni. Katsotaan tuleeko kommenttikenttään ensimmäisen jälkeen ennen muita kommentteja…
Olen fanaattinen Alppipupu. Tykkään laskea mäkeä alas, joskus rinteessä ja joskus hieman sen ulkopuolella. Suksilla olen ollut ensimmäisen kerran kai 2-vuotiaana, nyt 28 vuotta myöhemmin nautin siitä yhä. Tosin monot löytyvät tätä nykyä muualta kuin Kolin sisätilojen penkin alta, minne ensimmäiset jäivät itsepäisyyspuuskauksen seurauksena. Kun piti saada tehdä asioita itse. Rakastan Itävallan Alppeja alueena, kulttuurin ja maantieteellisten ominaisuuksien puolesta. Siellä on osa sydämestäni, siellä olen kokenut paljon ja sinne voin aina palata. Kun näen nuo valkeahuippuiset vuoret, tiedän, että täällä on hyvä olla. Lumen puuterin lentäminen kohti kasvoja on tunne, jota ei voi millään korvata. Se, miltä tuntuu olla keskellä autiomaata hiljaisuudessa, keskittymässä seuraavaan laskuun on uskomaton tunne. Myös vauhti rinteen puolella on hienoa. Onnistuneet carving-käännökset ja tuulenvire kasvoilla on hienoa.
Nyt kommentoimaan siitä mitä minä olen, niin jatkan kirjoituksia.
2 kommenttia:
Onnea vakinaistamisesta! Näin näitä keski-ikäisen virstanpylväitä hiljalleen kertyy... ;)
Monikin asia kuvastaa sinua hyvin, mutta tässä muutama päälimmäisenä mieleen tuleva: aktiivinen vapaaehtoinen, tehokas järjestäjä, iloinen matkaaja ja luotettava keskustelija.
Rakas ystävä!
Lähetä kommentti