Koskettaa

Olen kirjoittanut monesti siitä, kuinka moni on muistanut meitä menetyksen keskellä. Suru on äärettömän suuri, mutta sen jakaminen helpottaa oloa. Pientä Petjaa ja meitä vanhempia on muistettu niin monelta suunnalta, että en edes uskonut, että meillä on näin monia ystäviä.

Petjalle on sytytetty kynttilöitä mm. Yhdysvalloissa, Sveitsissä, Saksassa, Itävallassa, Ruotsissa ja useissa paikoissa ympäri Suomea. Petjan ”kotikylässä” Flachaussa on palanut kynttilä kylän kirkossa, se kosketti ehkä eniten. Petjahan on saanut nimen Hermann kylän oman pojan, alppihiihdon sankarin Hermann Maierin mukaan. Heitä kumpaakin yhdistää se, että he ovat taistelijoita. Appihiihtäjähän loukkaantui vakavasti vuonna 2001 moottoripyöräonnettomuudessa.

Se kuinka menetyksemme on koskettanut niin montaa, on jotenkin uskomatonta huomata. Kai se osalta johtuu siihen, että lapset eivät vain Suomen kaltaisessa kehittyneessä yhteiskunnassa kuole. Ja sen vielä osaltaan osaa ymmärtää, että lähimmäiset välittävät, mutta kun tämä tilanne on pysäyttänyt vieraitakin: kun varasin siunauspaikkaa, uurnan tuhkausta, keskustelin lääkärin kanssa, neuvolassa – kaikkialla henkilökunta hiljeni kuullessaan tilanteesta. Lapsen menehtyminen selkeästi koskettaa. 

- Petjan siunaustilaisuudesta. Edessä Riikka-tädin tekemä uurna ja taustalla kori, joka toimi arkkuna.

Sain tänään puhelun. Se oli Hietanimen hautausmaalta. He kertoivat, että olivat tänään sirotelleet meidän pienen Petjan tuhkan Kuusilehdon muistolehtoon. Sinne tulee myös muistolaatta muistuttamaan Petjan lyhyestä, mutta kokonaisesta eletystä elämästä. Paikka on yksi kauneimmista paikoista Helsingissä ja sinne on hyvä mennä sytyttämään kynttilä pienokaisemme muistolle. Kun näin paikan ensimmäisen kerran, tuli minulle seuraava lastenlaulu mieleen. Luokoon tämä teksti teille kuvan meidän Petjan tarinasta:

"Korpikuusen kannon alla on mörrimöykyn pesä.
Siellä on koti ja siellä on kolo, ja peikolla pehmoinen olo.
Tiu-tau-tiu-tau-tili-tali-tittan, sirkat soittaa salolla.
Pikkuiset peikot ne piilossa pysyy kirkkaalla päivänvalolla.
Syksyn tullen sieniä kasvaa Karhunkankahalla.
Mörrimöykky se sateessa istuu kärpässienen alla.
Ottaisin minä mörrimöykyn, jos vain jostain saisin. 
Pieneen koriin pistäisin ja kotiin kuljettaisin.
Eipä taida meidän äiti peikkolasta ottaa. 
Eihän se edes usko, että mörrimöykky on totta."

Kyllä minä voisin pienen peikkolapsen ottaa, jos joku toisi pienokaisen takaisin kotiin.