Ulkomaille

Aloitin aamuni Kalastajatorpan hotellilla kuunnellen asiantuntijoiden puhetta luovuudesta ja voiko sitä lisätä ulkomailla. Tai kannattaako lähteä ulkomaille, jos haluaa lisätä luovuutta. Mielenkiintoisia asioita, loistava alustus ja yritysmaailman asiantuntijat paikalla.

Itse olen sitä mieltä, että ulkomaille kannattaa lähteä. Olen puhunut tästä monessa yhteydessä, olen työskennellyt aiheen parissa ja uskon, että ulkomaalaisten tulo Suomeen tuo kulttuurillemme suurimmaksi osaksi vain hyvää. Ja tässä mielessä olen elänyt niin kuin olen opettanut. Monesti olen lähtenyt, mutta aina myös palannut takaisin kotoiseen Suomeen. Ehkä hain jotakin matkoiltani. Olin kulkija, ilman varsinaista päämäärää. Lähdin osittain lähtemisen takia, osittain mahtavien mahdollisuuksien takia. Yhteiskunnassa ensimmäinen ulkomaan oleskeluni palkittiin ylimääräisellä lukiovuodella, toista ja kolmattani kertaa ihmeteltiin lähinnä sen takia, miten joku voi haluta olla ulkomailla töissä ilman palkkaa. Viimeinen kokemukseni oli palkallista ja yhteiskunnallisestikin hyväksyttävää, mutta ei millään tavalla arvostettavaa. Vai kuka palkkaa entisen matkaoppaan innolla töihin? Eikö ammattikuntaa pidetä maailmalle karanneista elämän nauttijoista…?

Yhteiskunnallinen palkitseminen ei olekaan ollut syynä matkoihini. Olen sielultani kulkija ja saamani kokemukset henkilökohtaisella tasolla ovat tehneet matkoistani arvokkaimpia asioita elämässäni. Kannan kokemuksia kunnialla ja muistot matkoista ovat sydämessäni ikuisesti.

Ennen viimeisintä matkaa hain töitä Suomesta. Silloin olin sitä mieltä, että on aika aikuistua ja asettua paikoilleen. Työhaastattelussa minulta kysyttiin ulkomaan oleskeluistani ja kysyttiin, olinko tyydyttänyt haluni lähtemiseen ja olisinko valmis panostamaan hakemaani työhön. Vastasin, että totta kai, en kai muuten olisi hakenut paikkaa. Lähtiessäni ulos tajusin, että olin valehdellut sekä haastattelijoille sekä itselleni. Tunsin piston sydämessäni, ja olen ikuisesti onnellinen ko. työpaikalle, että he eivät valinneet minua tehtävään ja avasivat yksinkertaisella kysymyksellä elämäni suunnan. Lähdin maailmalle, ja palasin sieltä onnellisempana kuin koskaan olen ollut. Minun polkuni kohtasi toisen kulkijan polun ja kuljemme tätä nyt yhdessä. Ei enempää siitä, koska siitä voitte lukea aiemmista blogikirjoituksista.

Onko ulkomaille lähteminen itseisarvo? Mielestäni ei. Minun kohdallani se on ollut tärkeää. Mutta en usko, että meitä kaikkia on tarkoitettu lähtemään. Enkä voi 100% allekirjoittaa väitettä, että se lisäisi luovuutta. Mielestäni luovuutta voidaan lisätä sillä, että kuuntelee omaa sydäntään. Ja tarttuu hetkestä kiinni. Olen aiemminkin täällä siteerannut hyvän ystäväni mottoa ”onnella on otsatukka. Jos antaa onnen mennä ohi, on siitä vaikea tarttua kiinni.” Mielessäni elämässäni tärkeintä on ollut se, että olen osannut tarttua hetkeen ja elää sitä. Joskus siihen on tarvittu suuria ponnisteluita, valmistautumista tai joskus se on ollut sekunneista kiinni. En olisi tässä elämän vaiheessa, jos en olisi aikanani lähtenyt ensimmäiselle matkalleni vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin, en olisi tässä, jos en olisi toteuttanut unelmaani hiihto-oppaana Itävallassa.

Uskaltakaa tarttua hetkeen, neuvoisin nuorille tässä maailmassa. Olkaa valmiita siihen, että kaikki ei mene niin kuin kirjassa on kirjoitettu tai kuinka oletit sen menevän. Minä jos joku osaan todistaa sen viimeaikaisten tapahtumien perusteella. En tiedä todellista syytä miksi tunsin niin kovaa vetoa lähteä hiihto-oppaaksi tai voin sanoa, että vuosi sitten en osannut kuvitellakaan mihin kaikki johtaa. Mutta heittäytyminen hetkeen, unelmien toteuttaminen on elämäni suola. Joskus kaikki ei mene niin kun olen unelmoinut tai vastoinkäymiset tuntuvat siltä, että unelmat murtuisivat. Mutta niin ei ole, vaan unelmat muuttuvat. Elämääni ei ole kirjoitettu sanasta sanaan mihinkään unelmien kirjaan, vaan se on osa suurempaa muuttuvaa kokonaisuutta. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää, eikä tarvitsekaan, se tekee elämästä pohjimmiltaan niin hienoa!

P.S. Kaikille toivottaisin hyvää maailman aids-päivää. Muistakaa, että meillä täällä pohjolassa asiat ovat loppuen lopuksi aika hyvin. On meilläkin omat kansansairautemme ja murheemme, mutta meitä sänkyihin kaatava H1N1-virusta ei mielestäni voi verrata millään tasolla hi-virukseen. Yhteiskuntamme ei pidä sitä ”meidän” juttuna, se on aina ollut ”niiden” sairaus. Mistä sitä tietää, kenellä se on? Ei kenenkään otsassa lue HIV tai AIDS. Antakaa tänä päivänä kolikko lippaaseen, jos näette kerääjiä kadulla. Tiedän, että se menee hyvään tarkoitukseen.