Vuosisadan rakkaustarina

Lehdistä aina lukee siitä, miten kuninkaalliset juhlistavat rakkauttaan menemällä naimisiin, lomailemalla hienoissa lomakohteissa, rakentamalla luksustaloja eripuolille maailmaa. Aiemmin mietin, että näin voi tapahtua vain lehdissä, muiden elämässä – ei missään tapauksessa omassani. Näin uskoin, mutta niin kun olen todennut aiemmin kirjoituksessani, elämä yllättää sekä positiivisesti että negatiivisesti.

Sunnuntaina 29.11.2009 tulee vuosi siitä, kun oma elämäni muuttui. Ja voisin sanoa, että oman elämäni vuosisadan rakkaustarina alkoi. Vaikka eihän sitä voinut silloin uskoa. Ja oma yltiörealistinen asenne elämään ei aina anna tilaa unelmoinnille. Ainakaan rakkaudesta. No mutta, elämä yllätti ja toi elämääni ihmisen, joka tänä päivänä tunnetaan sielun kumppaninani ja aviomiehenäni.

Viime lauantaina minulta kysyttiin rakkaustarinamme syntyä. Facebookista oli kuulemma tätä tarinaa seurattu kuvien avulla, mutta synnyn historiasta oltiin kiinnostuneista. Niin, tarinahan ei virallisesti alkanut kun vasta uutena vuotena, mutta ensi tapaaminen oli tuolloin marraskuun lopulla. Paikka Helsinki-Vantaan lentoasema. Meidän hiihto-opasporukka oli suuntaamassa kohti Alppeja kouluttautumaan. Puolikas viikko Alpeilla kylvi hyvän siemenen suhteellemme – siis tuolloin työsuhteelle. Tarina saa jatkoa sitten uuden vuoden aikaan, kun tulee vuosi täyteen tämän rakkaustarinan osalta.

Elämä todella yllättää. Niin kun hääkutsussamme kirjoitimme, kahden kulkijan polut kohtasivat. Matkaa käymme yhdessä ja meidän matkallemme saimme mukaan hetkeksi Petja-pojan. Petja jatkoi matkaansa odotettua aiemmin omalle polulleen. Kulkija hänkin, niin kuin äitinsä ja isänsä. Hän on nyt lähetetty ikuiselle matkalleen, jonka määränpäätä minä en voi tietää. Mutta uskon, että määränpää on kaunis ja se oikea, mikä Petjalle on joku muu määritellyt puolestani. Siellä hänen on hyvä olla ja katselle meitä, jotka kuljemme polkuamme täällä maanpäällä – yleensä yhtä tietämättöminä matkamme määränpäästä.