Elämä on ihmeellistä.. 27.10.09, klo 7.19 meille syntyi hätäsektiolla pieni poika. Poika syntyi maailmaan yllättäen, 3,5 viikkoa ennen laskettua aikaa. Luonto ilmoitti, että kaikki ei ole kunnossa ja päätti aloittaa synnytyksen aamuyöstä. Yllätys oli suuri, kun poika kantoi kyljessään reppua; isoa, ärhäkkää ja mystistä verisuonikasvainta.
Lastenklinikasta tuli hänen ensimmäinen kotinsa ja siellä annettu tehohoito oli uskomattoman hienoa. Sairaus oli kuitenkin se verran vaativa, että päädyimme hätäkasteeseen, jossa pienokainen sai nimen Petja Tuisku Hermann Kauhanen.
Hän taisteli 30 tuntia tehohoidossa iloksemme. Saimme katsella Petjan hienoa olemustaan, kunnes hän menehtyi syliimme ikuiselle matkalleen. Hetki oli hienoin mitä olemme koskaan kokeneet. Oman pojan sylissä pitäminen on jotakin mitä ei sanoilla voi kuvata, eikä tunteilla mitata.
Surumme ja ikävämme on äärettömän suuri. Mutta elämää tulee jatkaa. Polkua pitää talloa eteenpäin, askel askeleelta. Vaikka se joskus tuntuukin raskaalta, on se tehtävä. Onneksi en käy tätä matkaa yksin, vaan voin jakaa sen rakastamani mieheni kanssa ja myös yhdessä läheisten ja ystävien kanssa. Kiitos teille tuesta ja ymmärryksestä. Olette rakkaita! Ja käymme elämämme matkaa toki myös yhdessä Petjan kanssa. Pieni enkelipoikamme on paikassa, jossa hänen on parempi olla. Taivaan Isän luona. 4-vuotiaan kummipoikani sanoja lainatakseni: ”Nyt mamilla on pieni vauva hoidettavana”. Viime joulukuussa pois nukkunut äitini kantoi nimitystä mami lastenlastensa keskuudessa ja nyt hänellä on meidän pieni Petja hoidettavana. Äiti, pidäthän hyvää huolta meidän pikkuisesta! Olette molemmat niin rakkaita ja minulla on niin kova ikävä teitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti