Kevättä rinnassa, ei kun masussa

Eikö se kevät ole rakkauden aikaa? Silloin luonto alkaa kasvattamaan uutta, linnut laulavat ja alkavat pesärakennuspuuhat. Niin meidänkin perheessä. Meillä on kanssa sellaista ilmassa, tai siis masussa. Sellaista rakkautta. Joku voisi sanoa rakkauden tuotteeksi, toiset rakkauden kohteeksi. Pohjattomaksi rakkauden kaivoksi.

Laskettuaika Petjan pikkusiskolle on elokuun puolessa välissä. Aikaa on siis vielä puolet jäljellä. Tähän mennessä on tutkailtu tyttöä edestä ja takaa ultralla, kuunneltu sydänääniä kerran lääkärissä ja annettu verinäyte, joka kertoi negatiivisen tuloksen kaikista maailman matkataudeista ja muista tarttuvista viruksista. Kaikki näyttää siis hyvältä. Meistä tulee siis äiti ja isä ihan oikeasti toiseen otteeseen kohta! En malta odottaa niitä pimeitä elokuun öitä, jotka pääsen oikeasti elämään ensimmäistä kertaa, kun ei ole unet häiritsemässä.

Pienin askelin tässä edetään, mutta sen voin todeta, että ympärillä syntyvät pienokaiset vain kasvattavat sitä jo ääretöntä rakkauden tunnetta omaan pienokaiseemme. Onpahan sitten leikkikavereita ja mammoilla kahviseuraa kun päästään siihen vaiheeseen elämää. Jännityksenä tosin pysyy lopullinen tieto siitä, että tuleeko meidän maailmasta ihan vaaleanpunainen vai sittenkin sininen?