Oppaan elämää

Arki on tullut tännekin ja asiat alkavat sujumaan omalla painollaan. Oppaana teen töitä kuusi päivää viikossa, mutta suksilla olen saman päivä määrän. Kummallista. Viikko alkaa sunnuntaista ja loppuu samaan päivään. Kunpa viikossa olisikin yksi ylimääräinen päivä. Mutta ei ole.

Sunnuntaiaamuna ei minun aikataululla ehtisi kirkkoonkaan, kun herätyskello soi jo ennen kuutta, kun pitää olla hotelleilla jo seitsemältä hakemassa asiakkaita bussilla lentokentälle. Seuraava ryhmä saapuu jo kirkon kellon aikoihin Salzburgiin ja siitä alkaa uusi viikko. Onneksi uusien ja vanhojen asiakkaiden väliin jää mukava puolituntinen muiden kohteiden kollegoiden kanssa vietettyä aikaa. Juodaan kahvia ja syödään herkkuja lentokentän penkeillä ja juorutaan kuulumiset. Se on yksi viikon helmistä. Se on sitä, kun tekee töitä pienessä porukassa (meitä on täällä kaksi), niin muiden kohteiden kollegoita on todella mukava nähdä. Vaikka onhan tuo omakin kollega oikein mukava. Mutta kukapa ei pitäisi vaihtelusta?

Uusi porukkaa kuljetetaan bussilla pikaisesti meidän kylään. Matka menee nopeasti tietoa jakaen ja hissilippuja myyden. Olen kehittänyt päässälaskutaitoani, bussin käytävällä tasapainoilua ja ISOJEN seteleiden ihastelua. Oletteko monesti pidelleen 500 € seteliä käsissänne? Kahdensadan setelit on jo ihan arkisia…

Sunnuntain kruunaa nahkahousuissa pidetty tervetulotilaisuus ja hyvä ruoka meidän kylän yli 450v. vanhassa ladossa. Tunnelmallinen menomesta (ei monomesta) on oikein viihtyisä paikka ja itävaltaa parhaimmillaan.

Viikon ensimmäiset kolme laskupäivää menee asiakkaiden kanssa laskiessa nyt jo tuttuja rinteitä pitkin. Samat lounas- ja kahvipaikat käyvät jo tutuiksi ja henkilökunta alkaa tunnistamaan oppaan asemani ja hinnat ovat hieman huokeammat. AfterSkit tulee vietettyä aina viikon samoina päivinä samoissa paikoissa. Ja parasta (tai pahinta) tässä on se, että musiikkikin on aika samaa kaikissa paikoissa. Kauden jälkeen en varmasti kuuntele alppihumppaa… tai voihan olla, että tulee kulttuurishokki Suomeen palatessani ja kuuntelen pelkkää itävalta-musiikkia. Mistä sitä tietää? Ennen toimistopäivää herkutellaan vielä keskiviikko iltana ladon vintille järjestetyssä maalaisbuffeessa ja humpataan live-bändin tahdissa maitohapot pois jaloista.

Torstaina ahkeroidaan toimistolla päivä ja illalla kelkkaillaan asiakkaiden kanssa glühweinin voimalla alas kylän hienointa kelkkamäkea puukelkoilla. Kuulemma vuoden 1922 olympiakelkoista on kyse. Tai ainakin malli on sama. Hurjaa menoa!

Perjantaina koittaa oppaan vapaapäivä. Silloin pitäisi kai nukkua, pyykätä ja käydä kaupassa. Ladata akkuja ja käydä vaikka kylällä kahvilla. Mutta eihän puuterin ystävä sellaista tee. Tuolloin puetaan oma laskuasu päälle ja suunnataan alueen takamaastoihin pöllyttelemään lunta hyvässä porukassa. Ilman asiakkaita. Se on pääasia. Siinä on sitä akkujen lataamista kerrakseen. Lumen suhina suksien alla hiljaisessa luonnossa on sitä parhainta mitä minä tiedän. Uskomaton tunne. Euforiaa..
- Onnellinen vapaalaskija ;o)

Lauantaina lasketaan vielä asiakkaiden kanssa ja syödään illalla fondueta. Ja sunnuntaina alkaa uusi viikko. Tätä on hiihtävän oppaan elämä Alpeilla.