Ulkona on mitä kaunein talvisää. Olen kyllä talvi-ihminen. Se taitanee johtua tammikuisista synttäreistä. Voi kuinka ihana aika vuodesta. Kun muut päivittelevät kylmyyttä, itse lisään kerroksen vaatteita lisää ja lähden ulos. Vaikka en mikään eräihminen olekaan, on talvi silti ihanaa aikaa.
Kun juuri kävelin kaupasta kotiin, oli reppu ja kassi täynnä ostoksia, mietin, kuinka samanlaista tämä on kun Itävallassa edellistalvena. Samat vaatteet päällä taivalsin sielläkin pienen Flachaun kylän raittia pitkin, reppu selässä, ruokakaupasta tietenkin tulossa. Tunne oli tänään aika samanlainen, paitsi vuoret tietenkin puuttuivat ympäriltä, mutta täällä on meri. Kaksi elementtiä, jotka ovat minulle tärkeitä. Jos toinen on, toinen usein puuttuu. Tai ainakin näin on kahden minulle tärkeän maan kohdalla: Itävalta ja Suomi. Jostakin on luovuttava, että saa jotakin toista.
Eläminen pienessä Alppikylässä oli ollut pitkään unelmani ja niin kuin olen aiemmin jo maininnut, sain toteutettua sen kahdesti. Ensin talvella ja sitten kesällä. Kumpikin kokemus vastasi juuri sitä kuvitelmaa, joka minulla oli siitä mielessä. Yhteisöllisyys, helposti hallittava kokonaisuus ja siihen kun vielä lisätään mausteeksi itävaltalainen kohteliaisuus, on resepti kohdallaan. Oli vaikea olla hymyilemättä. Ihmettelen usein, miten minunlainen kaupunkilaistyttö on voinut ihastua kyläasumiseen. Kai se on veressä saatu perimä vanhempieni Keski-Euroopan matkoista. Ja lasketteluharrastuksesta, johon minut on totutettu jo pienestä pitäen. Kyllä kai tytön voi laittaa suksille kun oppii kävelemään…
Eilen tuli kuusi kuukautta siitä päivästä kun tein viimeisimmän työpäiväni. Paikkana Itävalta ja paikkana Innsbruckin lentokenttä. Ei siitä päivästä voi olla jo puolta vuotta… toisaalta onhan tässä ehtinyt tapahtua aika monta asiaa. Kesä Itävallassa oli hieno kokemus ja kiitos loistavien työkavereiden, oli se vielä hienompi. Tosin odotan kyllä ensi kesää Suomessa, kun pääsee tekemään niitä asioita, jotka jäivät viime vuodelta väliin. Heräämään lauantaiaamuisin mökiltä ja juomalla aamukahvi terassilla. Tai viettämällä kesäiltoja ystävien seurassa puistoissa, meren hiomilla ratakallioilla, tai omalla parvekkeella. Yöttömät yöt, aurinkoiset päivät. Ystäviä, sukulaisia, Helsinkiä, Suomenmaata… kaikkea sitä odotan. Kyllä sitä saa kai kesääkin odottaa, vaikka olenkin perustalta se talvi-ihminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti