Kulttuuria

Eilen olin pitkästä aikaa oopperassa. Mahdanko käyneeni siellä lauludebyyttini jälkeen… tämä tapahtui siis vuonna 2001 kun lukiomme ylioppilaat lakitettiin oopperan lämpiössä. Pieniä kauniita etuja siitä, että kävi kaupungissa koulun. Silloin kajautettiin yhteislauluna ainakin Gaudeamus Igitur ja kai siellä Suvivirsikin soi.

Mutta oopperassa siis. Synttärilahjarahoilla ostin meille liput ja ainoana vaihtoehtona oli tietenkin Mozartin Don Giovanni. Ei sen takia, että moni on sanonut sen olevan kaikkien aikojen merkittävin ooppera, vaan sen takia, kun itävaltalainen säveltäjä on seikkailut elämässämme koko viime kesän. Illan tulos oli: hieno kokemus ja hieman unta. Ihan uskomatonta kun laitetaan pitkän päivän päätteeksi reiluksi kolmeksi tunniksi lämpimään hämärään tilaan istumaan. Tulos on tuo. Kauniita aarioita, voisin kutsua jopa unelmoitavin hienoiksi. Tiedättehän tuon tunteen, kun alkaa väsyttämään niin paljon, että silmät ei pysy auki? No tunne on aika autuas, kun nukahtaa, kunhan ei tipu tuolilta. Se ei olisi kovinkaan kohteliasta.

Kaiken kaikkiaan ooppera oli hieno kokemus: upeita asuja, mielenkiintoiset lavasteet, kaunista musiikkia ja laulua. Mutta voiko julkisesti todeta, että ei pidä oopperasta musiikkina. Tai siis, onhan se kaunista, mutta ei niin, että jaksaisin kuunnella kolmea tuntia. Kai joku voisi todeta, että ei pidä rock-musiikista niin paljoa, että menisi kuuntelemaan konsertillista ko. musiikkia. Ja ymmärtäisin mielipiteen, vaikka en olekaan samaa mieltä.

Ooppera on nyt koettu. Uskon, että annan vielä useaan kertaan taidemuodolle mahdollisuuden. Seuraavalla kerralla voisin mennä katselemaan balettia. Siitäkin on jo aikaa, kun sellaista on nähnyt. Kevään kulttuurielämyksiä odotellessa.