Paljon on taas sattunut ja tapahtunut. Painavin hetki koko vuonna meni kunnialla, siis ne kaksi lokakuun päivää. Ensin vietettiin Petjan 1. syntymäpäivää (remontoidessa) ja kuolinpäivää (remontoiden). Mitäpä muuta tuolla viikolla olisikaan voinut ennustavansa tekevän, kun remontoida? Kolmen kuukauden kodinrakennusprojekti oli huipentumassa viikonlopun muuttoon ja kaikki oli saatava valmiiksi. Tai niin sitä luuli. Kaikki olisi muka pitänyt saada valmiiksi. Onneksi syntymäpäivänä ei tarvinnut tehdä palkkatöitä, vaan sai viettää omaa kotia rakentaessa. Onneksi. Mitään parempaa ei voisi olla, siis terapeuttisessa mielessä. Olisi ollut aika hurjaa, jos olisi pitänyt pyrkiä tekemään töitä normaalitahdilla.
Muutto meni mukavasti. Jos tuolla adjektiivilla sitä voisi kuvata. Kivuton, sellainen kun pitikin, ja nopea. Pakkasin kotimme 50 vihreään laatikkoon 7,5 tunnissa ja samalla kävin kaupassa, laitoin ruokaa ja siivosin. Tuli sellainen suorittajan mieliala. Kaikki oli saatava laatikoihin, jotta seuraavana aamuna pystyi muuttamaan. Muutossa oli 10 kantajaa, 80 laatikkoja ja eri määrä erilaisia urheiluvälineitä. Leikimme pieniä palomiehiä, vaikka tulta ei ollutkaan, vaan kannoimme osissa portaita, muodostaen laatikkoviestin. Tämä toimi, varsinkin kun piti kantaa 5. kerrokseen ullakolle kaikenlaista. Ja ilman hissiä, tietenkin.
Uusi koti on kyllä ihana. Vaikka eihän meillä aluksi ollut sähköä suurimmassa osassa asuntoa, ei vettä kuin vessan kraanassa ja keittiön työtaso oli irti. Asiat muokkaantuvat päivä päivältä – nyt pystyy jo elämään suht’ normaalia elämää. Jääkaapissa on ruokaa, hellalla voi keittää ja tiskit puhdistuvat koneellisesti.
Vanhan talon ihmeellisyyksiä on nyt tunnusteltu ja kuunneltu jo melkein parin viikon ajan. Eniten ihmetystä on aiheuttanut sähköt. Telkkariruudusta huomaa kun keittiössä laittaa vedenkeittimen päälle, imuri pamauttaa sulakkeet kun pyykkikone on päällä. Niin ja lyhyesti mainitakseni liesiepisodimme 3 päivää ennen muuttoa.
Sähkömies totesi, että hankkimaamme hienoa uutta liettä ei voi käyttää asunnossa, koska se vaatii liikaa sähköä. No, lisäsähköä ei kannata vetää (maksaisi maltaita) ja liettä ei voinut muuttaa. Ja asunto ilman liettä olisi aika hankala. Eli vaihtoehtona oli vierailu elektroniikkaliikkeessä. Siis luulin meneväni liikkeeseen, jossa myyjän ammattitaitoon kuuluisi ymmärtää asioista, eikä vaan olla töissä siellä. Tuloksena katsoimme liikkeen nettisivuilta liesivaihtoehtoja ja kun kysyin myyjän suosituksista, että sopivatko ne sähkörajoituksiimme, hän totesi: ”enhän minä ole sähkömies”. Viimeinen niitti kauppa-arkkuun ja vaihdoin paikkaa perinteisempään, hiemankalmpaan elektroniikkamyymälään. Siellä sain myymäläpäälliköltä palvelua, jonka seurauksena olin ostanut meille sekä lieden (jonka tiesin toimivan) ja jääkaappi-pakastimen (myyntivalttina vähäinen energiankäyttö).
On jääkaappia, liettä, uusi koti ja paljon muuta, mutta silti joskus tuntuu siltä, että on tyhjä syli. Tyhjä syli, jota ei täytä muru, ei lainakoirat, ei mikään. Se ei ole konkreettista tyhjyyttä, enemmänkin menetyksen surua. Suomenlinnan kirkossa on 10 vuoden ajan vietetty Tyhjän sylin rukoushetkiä marraskuun toisena päivänä. Se ei ole mielivaltainen päivävalinta, vaan ikivanha vainajien muistopäivä eli kaikkien sielujen päivä. Hetkessä vietetään silloin myös niiden sielujen päivänä, jotka kuolivat ennen kuin syntyivät tai kuolivat pian syntymänsä jälkeen. Silloin muistetaan myös niitä, jotka eivät koskaan päässeet äidin kohtuun asti, mutta joita odotettiin – ja odotetaan ehkä yhä. Tämä kaunis rukoushetki kynttilöineen oli koskettava ja sieltä tuliaisena haluaisin jakaa laulun ”Muista niitä” (säv. Pekka Simojoki, san. Anna-Mari Kaskinen) sanoituksen:
Muista niitä, jotka hiljaa, muista niitä, jotka hiljaa, jotka hiljaa kärsivät, hiljaa kärsivät.
Muista niitä, jotka hiljaa, muista niitä, jotka hiljaa, jotka hiljaa itkevät, hiljaa itkevät.
Muista niitä, jotka hiljaa, muista niitä, jotka hiljaa, jotka hiljaa kestävät, hiljaa kestävät.
Muista niitä, jotka hiljaa, muista niitä, jotka hiljaa, jotka hiljaa kaipaavat, hiljaa kaipaavat.
Muista niitä, jotka hiljaa, muista niitä, jotka hiljaa, jotka hiljaa toivovat, hiljaa toivovat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti