Vuosipäivä

Viime kuun lopussa vietimme taas vuosipäivää pienen Petjan syntymän ja poislähtemisen kunniaksi. Synttärinä kävimme haudalla koko perheen voimin sytyttämässä syksyn ensimmäisen kynttilän ja seuraavana päivänä ikkunallamme paloi kynttilä valokuvan edessä. Lämmin muisto pienokaisesta. Aika tekee tehtävänsä, sen voin sanoa. Se ei ole unohdus, vaan surun muuttuminen voimavaraksi.

Petjan lähdön jälkeen sain tekstiviestin eräältä minulle tärkeältä henkilöltä. Hän on myös menettänyt poikansa ja viestissä luki, että Petjan menetys on meille voimavara tulevaisuudessa. Siinä hetkessä en pystynyt kuvittelemaan, miten näin voisi koskaan olla. Mutta nyt sen näen. Petja toi meille jotakin sellaista, mitä ei mistään muualta voi saada. Sanoinkuvaamatonta, ainutlaatuista. Elämän sisältöä, jotakin jota en pysty konkreettisesti määrittelemään.

Seuraavasta tekstistä on tullut minulle erityisen tärkeä. Uskon, että näin on. Petja on nyt onnellinen.


Ehkä hän on nyt onnellinen,
ehkä joidenkuiden ei ole tarkoituskaan
jäädä meidän elämäämme pysyvästi.
Ehkä jotkut ovat vain ohikulkijoita,
vain läpikulkumatkalla.

Jotkut vain ikään kuin käväisevät
elämässämme antamassa meille jotakin,
tuovat lahjan tai opettavat meille jotakin tärkeää,
ja se on heidän tehtävänsä meidän elämässämme.

Hän opetti sinulle varmasti jotakin.
Ehkä hän opetti sinua rakastamaan,
antamaan ja välittämään.
Se oli hänen lahjansa sinulle.
Hän opetti sinulle paljon, ja sitten hän lähti.
Ehkä hänen ei yksinkertaisesti tarvinnut viipyä pitempään.
Hän antoi sinulle lahjansa ja oli sitten vapaa jatkamaan matkaa,
mutta häneltä saamasi lahjan
sinä saat pitää ikuisesti.
-D.Steel-