Mamma-aikaa

Ne joita mamma-asiat eivät kiinnosta, voivat lopettaa lukemisen ensimmäiseen riviin. Mutta yleisön pyynnöstä (oma peilikuva ainakin) kirjoitan odotuksesta tämän kirjoituksen. Masu kasvaa hurjaa vauhtia, neljä lisäkiloa kropassa eivät tunnu missään, lukuun ottamatta ajoittaista alaselän kipua. Mutta vain ajoittaista, koska onhan minulla oma hovihieroja, joka pitää huolen selkäni kunnosta. Olo on ollut hyvä ja ainoa mitä odotan tällä hetkellä on potkuja pikkuiselta.
Viikolla 20 mennään nyt, eli raskaus on perjantaina puolessa välissä ja nyt pitäisi kohta pienokaisen potkaista. Mutta voihan se olla se onkin jo epätoivoisesti yrittänyt potkia, mutta äiti ei vain tunne niitä. Tai ei tiedä, miltä sen pitäisi tuntua. Niin on monen muunkin asian kanssa, kun ei vaan tiedä, miltä asioiden pitäisi tuntua ja mitä pitäisi odottaa. Kaikki on yhtä vierasta kuin pikkulapselle ensimmäinen kerta huvipuistossa. Paljon on kuullut asiasta, kuvitelmat ovat omanlaiset, mutta pettymys tietyissä asioissa on taattu. Se, että vauva ei nukukaan kahdeksaa tuntia putkeen (joo, en oikeasti edes kuvittele sellaisen tapahtuvan) tai hymyile joka päivä äidille herttaisesti voivat aiheuttaa hetkistä pettymystä. Mutta uskon, että kuten tuon ensimmäisen huvipuistopäivän päätteeksi lapsinkin voi todeta, että uskomaton kokemus kaiken kaikkiaan.

Nyt on masukilla odotusnimi. Kollegat pistivät fiksut päänsä yhteen ja nyt meidän masukkia kutsutaan Jarkoksi. Jarkko on poika-tyttö, jonka elämää on jo pitkälle suunniteltu. Perjantaina juhlittiin Jarkon ensimmäisiä nimipäiviä, jonne nimen kummitäti ehdotti ilmapalloja ja pillimehua tarjolle, mutta vanhemmat varastivat juhlan yhteisellä lounaalla ja jätskillä. Jarkko on loistava nimi ja sopii meidän poika-tytölle oikein hyvin. Mutta sen voin jo pelästyneille luvata, että ei pienokaisesta loppuen lopuksi tule Jarkkoa. Eli kaikki innostuneet käsityökirjailijat, älkää vielä kirjailko niihin lukuisiin käsitöihin Jarkon nimeä :o) Nimiprojekti on muuten jo 99 % valmis, mikä on jo saavutus, kun kaikki muu on aika kesken. Ei ole kotia, yhteistä sukunimeä, kotimaata, töitä… mutta nimi on, jotta pienokainen ei tuntisi itseään nimettömäksi.

Kyselyt siitä tuleeko sieltä tyttö vai poika voidaan lopettaa tähän päivään. Ensi viikolle olisi tarkoitus saada toinen ultra-aika ja siellä isä ja äiti sulkevat silmänsä kun tohtori tarkastelee pikkuista kriittisistä paikoista. Eli yllätyksiä elämään ja saatte sitten 20.11. tietää kumpi sieltä on tulossa. Vaatteita ostaville tiedoksi: meidän Jarkko käyttää oikein mielellään kaikenvärisiä vaatteita (ei siis ole tekosyytä jättää sitä söpöä vauvanvaatetta kauppaan sillä verukkeella, kun ei tiedä kumpi sieltä tulee).

Kaikki siis tällä saralla kunnossa. Jatkan kuvassa olevan vauvamasun ihailua ja odottelen ensimmäistä potkua.